Suomeksi Eesti keeles English
tausta

Nuuksio Backyard Ultra 2019, Sarvijoen Eka Vekara


Kun kuulin tästä kisasta konsepti sytytti heti, vaikka samalla tajusin sen haastavuuden. Olen vuosien varrella käynyt kokeilemassa rajojani erilaisissa lyhyissä ja pitkissä koitoksissa ja en ole koskaan ainuttakaan kisaa keskeyttänyt. Kun päätin osallistua, tavoitteeni oli selvä: halusin päästä yli sellaisen rajan, että voin häpeilemättä keskeyttää. Tässä kisassahan kaikki muut keskeyttävät paitsi voittaja (last man standind kisa). Tiesin myös kokemuksesta, että olen suhteellisen sitkeä tämän tyyppisessä hidastempoisessa pitkään kestävissä kisoissa. Tätä on tullut testattua mm Sysikallio 100:ssa, jossa kisani kesti yhtäjaksoisesti n. 37 h; lisäksi olen osallistunut myös tuplatriathloniin (aika 27 h).

Innostuksestani huolimatta valmistautumiseni oli suhteellisen heikkoa. Pisin lenkki oli kesällä tehty 70 km treenilenkki ja yksi marathon, kaikki muut olivat näitä lyhyempiä mm polviongelmien takia. Myös työ aiheutti päänvaivaa, olin työmatkalla Pietarissa kisaviikon tiistaista torstaihin ja paluu kotiin meni perjantain puolelle. Yhdessä vaiheessa näytti jopa siltä, että olisin heti kisan jälkeen joutunut vielä lentämään Australiaan, onneksi tuo matka kuitenkin peruuntui.

Olin iloinen huomatessani, että kisaan oli osallistumassa Pasi Laaksonen, joka oli myös samassa tuplatriathlonin Peräsmieskisassa. Näin lähdimmekin Pasin kanssa yhtä matkaa kulkemaan alusta asti, käytännössä siihen saakka, kunnes Pasi päätti lopettaa ja säästää jalkojaan seuraavan viikonlopun suunnistuksen SM sprinttikisoja varten. Pari ekaa metsäkierrosta olivat mukavia, sitten siirryimme yöosuudelle joka kuljettiin hienossa kuutamossa. Pitkään juoksin shortseissa, mutta kun kuulin, että lämpötila oli enää 8 astetta, siirryin pitkiin housuihin ja takkiin.

Elokuussa ja kävin juoksemassa pari minulle maksimitehoista juoksua (Sandistrail, Beermile ja Cooperin testi), tämä muutos aiheutti jonkinlaista rasitusvammaa jalkapohjan sisäsyrjään. Koko yöosuuden pelkäsin tämän vaivan äityvän pahaksi ja odotin siirtymistä poluille. Jalkapohjakipu pysyi kuitenkin kohtuullisena ja katosi kokonaan siirryttäessä yön jälkeen takaisin polulle. Polkuosuudella katsoin väliaikoja eri kohdissa lenkkiä, jotta tiesin meneväni sopivaa tasaista vauhtia. En kaivannut pidempää pysähdystä, koska pelkäsin, että jalkani vain jäykistyvät sinä aikana ja tiesin, että valvominen ei ainakaan aiemmin ole aiheuttanut minulle vaikeuksia kisoissa. Kierroksella 20 alkoivat vatsavaivat ja pari kierrosta peräjälkeen kävin huussissa ja olin varma, että joudun pysähtymään pusikkoon, mutta siltä kuitenkin täpärästi vältyin. Tämän jälkeen alkoivat tulla syödyt energiat (karkit ja suklaat sekä sekamehu) tulla uudestaan suuhun ja monta kierrosta nieleskelin niitä tasaisin väliajoin. Tässä vaiheessa tiesin, että kisani päättyy suhteellisen pian. Olin jo keskeyttämässä kierroksen 22 jälkeen, mutta onneksi juttelin Mikon kanssa ja hän kertoi suunnitelmastaan kerätä 100 mailia. Aloin itsekin ajatella, että olisihan se mukava tasaluku. Viimeisellä kierroksella jouduin pinnistelemään paljon, koska energian saanti oli ollut hyvin heikkoa viimeisen neljän kierroksen ajan, tuossa vaiheessa päätin, että tämä on viimeinen kierros. Olin joka tapauksessa, niin vähillä energioilla, että tiesin että yksi lisäkierros (kierroksen 25, jolle en lähtenyt) olisi vaatinut äärettömän ponnistuksen ja sisältävän riskin kaatumisesta. Hieno tapahtuma kaiken kaikkiaan, suurkiitos Heermaneille sekä muille vapaaehtoisille. Kiitos seurasta muille juoksijoille, en juossut kuin yhden kierroksen täysin yksin.

Alla kuvasatoa.

photo of Kompassi photo of Kompassi
Juoksu maittoi vesisateesta huolimatta.
photo of Kompassi photo of Kompassi
Aurinkotuoli "maalissa". Tyttäreni mukaan olen "lakannut" kynnet huonosti.

 

Suunnittelu ja toteutus: Lintukylän Kurko, Tampereen Ilves ja Suinulan Teräsmies