Suomeksi Eesti keeles English
tausta

Nuuksio Backyard Ultra 2020


Eka Vekaran Takapiha rel 2

Osallistuin tähän kisaan viime vuonna ja matkaa menin silloin 100 mailia eli 161 km, “sijoituksissa” olin neljäs. Olin tuohon rypistykseen kohtuu tyytyväinen, mutta vähän jäi kaivelemaan vatsan ongelmat viimeisellä neljällä kierroksella sekä vajavainen huolto. Tuon kisan jälkeen päätin aika pian osallistua seuraavana vuonna uudestaan. Tämän vuoden kisaan lähtiessä minulla oli kaksi selkeä tavoitetta eli mennä pidempi matka kuin viime vuonna ja keskeyttää kierroksen aikana eikä maalissa. Keväällä sain suostuteltua toisen Peräkylän Ponnistuslaisen Jussi Rikun (Suomenlinnan Susi) toimimaan huoltajanani. Jussilta tuli myös muutama juoksutreenilenkkivinkki. Koronakevään aikana lisäsin vähän juoksulenkkien pituutta ja vähensin jonkin verran muuta urheilua esim. pyöräilyä, kun ajattelin, että pitää totutella jalkoja pitkäkestoiseen iskutukseen. Huhtikuussa tein pari 56 km juoksulenkkiä osittain hiekkateillä ja osittain Teijon kansallispuiston poluilla. Toukokuussa kävimme Jussin kanssa kiertämässä omatoimisesti Nuuksio Classic 70 km lenkin ja kävimme muutaman kerran kiertämässä uutta NBU reittiä, lähinnä tutustumassa reittiin ja sopivaa vauhtia itse kisaa ajatellen. Kesäkuu olikin sitten jo keventämisen aikaa. Teimme myös tarvikelistaa NBU:ta ajatellen. Tämän vuoden kisaan varusteita olikin jo niin paljon, että pelkästään se alkoi aiheuttaa paineita: olisi ikävä keskeyttää muutaman kierroksen jälkeen, kun teltan lisäksi paikalle oli roudattu kaasujääkaappi ja siirrettävä WC-pönttö.

Itse kisan startatessa oli edelleen erittäin kuuma ja parilla päiväreitin kierroksella sai jo aavistuksen, kuinka kuuma seuraavana päivänä tulisi olemaan. Yöreitti oli tänä vuonna vielä nopeampi kuin viime vuonna ja eka yökierros meni vain niukasti yli 50 min, vaikka suunnitelmani mukaan, en aikonut vetää yhtään kierrosta kovin nopeasti, koska en ole huomannut, että siitä olisi mitään hyötyä minulle, olla pidempään huoltoalueella. Yöreitti meni helposti ja olin asennoitunut siirtymiseen takaisin polkureitille, sekin kävi aika kivuttomasti. Oikea jalkaterä oli kipeä jo ennen kisaa levossa ja kävellessä ennen kisaa. Toivoin tuon kivun katoavan muiden kipujen tullessa sekaan. Aluksi näin kävikin, mutta seuraavana päivänä poluille siirryttäessä kipu tuli takaisin voimakkaana. Vaihdoin oikeaan jalkaan paksumman sukan ja löystin nauhoja, tämä helpottikin merkittävästi jalkaterän kipua, olisi pitänyt tehdä jo aiemmin. Auringon noustessa yhä ylemmäs alkoi taistelu kuumuutta ja nestekukkaa vastaan. Olo heikkeni matkan edetessä, luulin, että mulla oli energiavajetta tai nestehukkaa, mutta olo ei parantanut ja vatsaan alkoi tulla tukala olo. Vasta, kun huoltoryhmä alkoi jäähdyttää minua tehostetusti, huomasin, että olo parani selkeästi, kärsin varmasti jonkinasteisesti lämpöhalvauksesta. Jäähdytystä tehosti kylmän veden kaataminen pään päälle, oikein reilulla kädellä, ei mitään kylmä pyyhe kostutusta. Toinen asia mikä auttoi, olikin vaimo keksi kastella tyynyliinan kylmällä vedellä ja se ripustettiin niskaan lippiksen sisällä. Ylenmääräinen tankkaus johti kuitenkin vatsaongelmiin ja jossakin 19 kierroksen kieppeillä oksensin polulle neljä kertaa isossa kaaressa, hetken ajattelin, että tähänkö tämä nyt loppui, mutta kun laitoin tossua toisen eteen huomasin, että juokseminen tuntui itse asiassa helpommalta, kun vatsa ei ollut ruuasta pinkeänä. Alkuperäinen tähtäin oli mennä pidemmälle kuin viime vuonna, mutta aika nopeasti tähtäin siirtyi siihen, että takaisin helpolle yöreitille on päästävä. Yksi toisensa jälkeen kilpailijoita tippui pois matkasta, sivusta katsoen aika monella muullakin oli ongelmia kuumuuden ja/tai vatsan toiminnan kanssa. En juurikaan keskittynyt siihen mitä muut tekivät, vaan yritin keskittyä omaan tekemiseen. Lauantai viimeisen kierroksen päiväreitille starttasi sitten enää Jumisko, Ahokas ja minä. Tämän jälkeen lenkkareiden vaihto ja nopea huolto, tässä vaiheessa kuvittelin, että pystyn vetämään vielä muutaman kierroksen helppoa päiväreittia, mutta toisin kävi, en ollut varautunut, että minulle tulisi ongelmia päiväreitiltä yöreitille siirryttäessä. Kun lähdin yöreitin tasaista jumputtavaa alamäkeä, reiteni jotenkin betonoituivat, eikä juoksemisesta tullut mitään. Jo aiemmin olin huomannut, että minua huimasi enemmän kävellessä kuin juostessa. Kyllä jonkinlainen pettymys iski, kun tajusin, etten tule ehtimään tätä ensimmäistä la-su välistä yöreittiä määräajassa maaliin. Näin päädyin sitten hoipertelemaan kävellen puolimatkaan, josta vaimo tuli minut noukkimaan autolla takaisin maalialueelle. Olisin varmaan päässyt vielä takaisin maaliin omin avuin, mutta aikaa olisi mennyt paljon ja se olisi vain huonontanut palautumistani. Vähän jäi harmittamaan, etten päässyt kiertämään selkeästi helpompaa yöreittiä muutamaa kierrosta, tosin Kati ja Juha näyttivät minuun verrattuna freeseiltä. Toisaalta pääsin kyllä tavoitteeseeni eli paransin viimevuoden tulosta ja päädyin 174 km, samalla myös “sijoitukseni” parani yhdellä. Taakse jäi myös monta kovaa juoksijaa, tämän vuoden kisa oli myös opettavainen sen suhteen, että kuinka nopeasti “hiipuminen” tapahtuu, kun matkaa on taitettu vuorokauden verran, kuvittelin monen kanssa kilpailijani jatkavan vielä pitkään, kun katsoin heidän juoksemistaan, mutta keskeytys saattoi tulla jo seuraavalla kierroksella.

Lauantai päivällä huomasin, että yksi varpaankynsistä oli irtoamassa, jo kesken matkan, mutta vaimo sai sen onneksi huollossa teipattua takaisin paikalleen urheiluteipillä, olisi varmasti ollut todella kivuliasta juosta poluilla varpaalla, josta on juuri kynsi irronnut. Myös jalkapohjista kuoriutui iho aika laajalta alueelta molemmista päkijöistä, olisi pitänyt olla paksummat sukat jo alusta lähtien helteestä huolimatta. Näin jälkeen päin miettien, kun jalat lopulta betonoituivat loppuvaiheessa niin nopeasti, niin sitä olisi voinut auttaa, mikäli huollossa olisi tehty kevyttä hierontaa ja venyttelyä. Toinen asia mikä olisi voinut auttaa oli viimeisen päivälenkin jyrkän alamäen alkuosan käveleminen, itse menin mäen alkuosan hiljaa juosten ja loppuosan lähes maksimivauhtia rullaten, mutta silti vähän jarruttaen. Kolmas asia, jossa jäi huollossa vielä parannettavaa oli se, että ruokia/tarjoamisia olisi voinut olla vielä enemmän esillä, jotta ei olisi tarvinnut niin paljon pohtia huollossa, mikä nyt maistuisi. Kokonaisuudessa huolto toimi kuitenkin hyvin ja kyllä matkan päättyminen oli enemmän kiinni minun liian vähäisestä pitkien lenkkien tekemisestä kuin huollosta. Parhaimmillaan minulla oli 3 huoltajaa lauantaipäivällä: Jussi Riku, vaimo Miia Kivinen ja Sirkka Särkioja, silloin tuli tunne, että homma toimi ja käyminen huollossa muistutti jo F1 varikkokäyntiä.

Hieno tapahtuma kaiken kaikkiaan, suurkiitos Heermaneille sekä muille vapaaehtoisille. Kiitos myös muille juoksijoille seurasta, hyvin vähän matkaa tuli juostua yksin, joka sopii näin seuralliselle ihmiselle kuin minä. Erityisesti Jani Lempisen ja Mikko Luusalon kanssa tuli juostua monta kierrosta yhtä matkaa. Huollosta tulikin välillä kommenttia, että säästä voimiasi ja vähennä keskusteluja reitillä, tätä ohjetta en kuitenkaan noudattanut.

Alla kuvasatoa (re: yllättäen kisajärjestäjät sittenkin freesimmän näköisinä kuin minä maalissa...):

photo of JuoksijapoikaaLaulattaa photo of Aurinkotuoli
photo of PromoShop

 

Suunnittelu ja toteutus: Lintukylän Kurko, Tampereen Ilves ja Suinulan Teräsmies