Suomeksi Eesti keeles English
tausta

Masokistin Unelma 2009

Peräkylän Ponnistus on päättänyt kiusata ihmisiä Masokistin Unelmalla tulevanakin vuonna. Kilpailu järjestetään lauwantaina 22.08.2009.

Pertti Paloheinän maratonin voittoon 22.11.2008

Pertti Eho (taitelijanimi pending) aloitti taipaleensa Peräkylän Ponnistuksessa voittamalla perinteisesti arvostetun Paloheinän maratonin murskaten samalla Ponnistuksen maratonin M45 -sarjan ennätyksen.
Matkalla maineeseen

Mammuttimarssi 24-26.10.2008

’Älyttömän kilpailun’ maineen saanut Mammuttimarssi houkutteli 20 joukkuetta eli 34 juoksijaa viivalle, tällä kertaa Karkkilassa. RC Eemeli voitti tämän historiallisen kilpailun, missä siis joku pääsi myös maaliin.
Jännittävän kilpailun raportti

Sean näytti hollantilaisille Peräkylän merkit 18.10.2008

Jäsenistömme uusin tuttavuus Sean (taitelijanimi pending) kävi osoittamassa lupavaa kevätkuntoaan Amsterdamin maratonilla jättäen rupusakin taakseen omalla PePo-ennätyksellään 3:42:36 (nettoaika 3:41:56).

Kurikan Kuningas Kankaanpään Maratonin kärkikahinoissa ennätysajallaan 18.10.2008

Kuningas paransi omaa ennätystään lähes kymmenen minuuttia sijoittuen yleisen sarjan toiseksi (ikämiehet huomioiden kokonaiskilpailun seitsemäs). Samalla Ponnistuksen kauden kärkitulos.
Kankaanpään Maratonin tulokset

Mammuttimarssi hyväksytty Ultra-Trail Mont Blancin esikisaksi 10.10.2008

Mammuttimarssi on toisena kilpailuna Suomessa -Vaarojen Maratonin jälkeen- valittu ranskalaisen Mont Blancilla juostavan Ultra Trail du Mont Blanc –vuoristomaratonin (UTMB) 2009 karsintakilpailuksi. Mammuttimarssista juoksija saa kaksi pistettä UTMB-kisaa varten. Ennen kuin juoksija voi hakea osallistumisoikeutta UTMB-kilpailuun, on hänellä oltava kerättynä neljä pistettä karsintakisoista. Nyt nuo vaadittavat neljä pistettä voi siis kerätä Suomessa muutaman viikon sisään!.

Lahden Kolmonen Kölnin maratonilla 05.10.2008

Puolen vuoden leiritys tankkausjuomien alkulähteillä tuotti tulosta ja Kolmoselle vuoden kärkinoteeraus Kölnissä.

Jäsenehdokas Pertti Spartathlonin läpi 26-27.09.2008

PePon jäsenehdokkaittenhan tulee osoittaa olevansa paremmassa kunnossa kuin seuran huonokuntoisin. Jäsenehdokas Pertti osoitti kuntoaan juoksemalla läpi legendaarisen 246 km:n mittaisen Spatathlonin Kreikassa. Ja vielä ensi yrittämällä!
Johtokunta on varovaisesti kallistumassa sille kannalle, että Pertiltä ei lisänäyttöjä vaadittaisi.

Jäsenanomusten tulva ajaa sihteeristön pian stressilomalle 15.09.2008

Masokistin Unelman jälkihöyryissä seuran jäsenyyttä on uskaltautunut hakemaan peräti kolme uutta kandidaattia. Tällainen anomustulva uhkaa paitsi viedä sihteeristön stressilomalle niin myös tuottaa lipsumista jäsenanomuksen käsittely-SLA:sta.

Kaukopartiomarssilta taas kultaa 05-06.09.2008

PePon partio (Rehveli, Kameli ja ulkopuolinen vahvistus Kuopion Karju alias Jani Pellikka) taivalsi 05-06.09 75km Kaukopartiomarssin ja jo kolmannen kerran tapahtumasta saatiin tuliaisina kultamitaleja palkintokaappiin!

Reitti suoritettiin kolmena 25km lenkkinä ja Kuopion Karju tarjosi "jänisapua" ensimmäiset 50km, jonka jälkeen mies totesi että taistelijaparin Rehveli-Kameli voi päästää viimeiselle lenkille kahdestaan. Loppua kohden homma alkoi hieman uuvuttaa ja oloa helpottamaan keksittiin mm. uusia kävely- ja taukotyylejä: Kamelin mallisuoritus optimaalisesta taukoasennosta. Loppukirivaihde kuitenkin vielä löytyi ja viimeiset 4,5km kellotettiin aikaan 29.12!


Masokistin Unelma 2008 23.08.2008

Peräkylän Ponnistuksen avoimet 100 km:n mestaruuskilpailut pidettiin perinteiseen tapaan Helsingin Paloheinässä: voittajiksi saatiin Tapio Talvitie ja Hanna Vauhkonen. Masokistin Unelman rinnalla myös perheen pienemmille suunnattu Masokistin Mini.
Samassa yhteydessä Sean Nugent:in katsastuslenkki, minkä seurauksena Sean:ista povataan seuran seuraavaa uutta jäsentä.
Masokistin Unelma 2008

Lenkkipuutarhajuhlat & Kari Hannosesta uusi jäsen 19.08.2008

Paremman väen perinteinen seurapiiritapahtuma Peräkylän Ponnistuksen Lenkkipuutarhajuhlat vietettiin tiistaina 19.08. Samalla suoritettiin Kari Hannosen katsastuslenkki, minkä jälkeen johtokunta yksimielisesti hyväksyi Karin jäseneksi.

Mammuttimarssin päivämäärä lyöty lukkoon: 24-26.10.2008

Peräkylän Ponnistus ei petä uskollisia fanejaan: Mammuttimarssi järjestetään ihmisten kärsimykseksi tänäkin vuonna. Tarkemmin sanoen armon vuonna lokakuussa.
Mammuttimarssi 2008

PePo loisti yössä: taas melkein tuloslistalle Jukolassa 14-15.06.2008

Jo kolmantena vuonna peräkkäin PePo kävi leimaamassa Jukolan rasteja. Joukkueeseen oli vahvistettu jenkkiammattilaisilla (Kiitos Matti, Juha, Samu ja K-P!). Seuran täysjäsenyyttä edustivat Mammutti, Puhuri ja Runoratsu.
Järjestäjien tiukkapipoisuus (yksi rasti yli 150:stä hienoisesti väärä) vei jalon sonnikarjamme tylysti hylättyjen listalle; muuten joukkueemme olisi noussut viimevuotistakin korkeammalle.

Kolmas kerta toden sanoo: PePo on tullut suunnistuspiireihin jäädäkseen. Odotamme ensi vuoden Mikkeli-Jukolalta tiukkaa taistelua juoksuhaudoissa (kisat armeijan harjoitusalueilla) ja räjähtäviä suorituksia niin radalla kuin varustekaupan jonoissakin.
Tuloksii: Jukola

Rääkänpään Runoratsu ja Kari Pepathlonin sankareita 08.06.2008

Peräkylän 10-ottelun mestaruudet -avoimet naturalmente- ratkotiin Kauniaisten Olympiastadionilla. Yleisen sarjan voiton vei Runoratsu, mutta potentiaalinen jäsenehdokas-kandidaatti Kari teki kaikkien aikojen parhaan ikähyvitetyn tuloksen.
Monipuolisuusihmeemme maailmalla

Stairway to Hell 05.06.2008

Ponnistuksen jo perinteinen ihmestenkiusaustapahtuma Stairway to Hell käytiin Malminkartanon kumpuilevissa maisemissa. Kilpailu oli tänä vuonna kansainvälinen, mutta eipä ollut RUotsin pojasta jätemäen kuninkaaksi! Yleisen sarjan voiton vei Tuomas Kaihlavirta ja vanhempien pikkupoikien sarjan Peter Kyburz.
Makupaloja masokisteille

Lasten Olympialaiset Kauniasten Olympiastadionilla 03.06.2008

Perinteiset Lasten Olympialaiset olivat jälleen urheilevan nuorison suuri triumffi.
Kauniaisten kirjeenvaihtajamme raportti: Lasten Olympialaiset 2008

Peräkylän Ponnistuksen Grant Giro -superviikko käyntiin suunnistuksen merkeissä 02.06.2008

Viikolla 23 Peräkylän Ponnistus räjäyttää potin tuusan nuuskaksi: joko mestaruuskilpailujen tai Olympialaisten tasoisia kilpailuja neljänä päivänä! Siinä sitä on CNN:llä ja Eurosportilla seuraamista!
Viikon aloitti seuran avoimet suunnistuksen mestaruuskilpailut. Täydelliset tulokset ja raportti välittömästi kilpailijoitten selvittyä metsästä -ehkäpä jo ennen Juhannusta!

Peräkylän Ponnistus voimansa tunnossa Kurren Juoksussa 22.05.2008

Peräkylän Ponnistus kävi jälleen näyttämässä rupusakille kaapin paikan seuralle perinteikkäässä Kurren juoksussa: Kurikan Kuningas yleisen sarjan kolmas ja ehdokaskandidaatit Ristijärven Ohiampuja ja Kari Hannonen putsasivat pöydät sarjoissaan (N & M40). Mukana myös Runoratsu, Ilves ja Teräsmies.
Tulokset: Sukkuloi se täältä

Majakka ja Sivuvaunu -kilpailussa ennätysmäinen osanotto ja taso 04.05.2008

Myös August Väkevän muistokilpailuna tunnettu koitos käytiin Espoon Solvallan loivasti kumpuilevissa maisemissa. Miesten ja sekasarjan ennätykset uuteen uskoon. Lue tarkempi raportti

Peräkylän Ponnistus kärjen tuntumassa Länsiväyläjuoksussa 27.04.2008

Atleettimme ottivat runsain mitoin osaa seuran mitä perinteisimpään koitokseen Länsiväyläjuoksuun. Vaipanvaihdon tuomalla herkkyydellä Runoratsu oli joukkueen tähtenä; lähes peesissä seurasivat Albatrossi, Ilves, Peto ja Teräsmies. Joukkuekilpailun tulokset seuramme osalta erheelliset, mutta tekemämme reklamointi huomoiden PePo:n voi katsoa olleen kahdestoista 85 joukkueesta; taakse jäi siis enempi joukkueita kuin koskaan aiemmin.
Tulokset

Maailman keilaileva nuoriso kohtasi toisensa Ruusulankadulla 03.04.2008

Niin kauan kuin keilailu ei ole olympia-laji, niin tiukimmat kamppailut käydään muilla areenoilla. Tänä vuonna lajin tähtöset suunnistivatkin Ruusulankadulle, missä ratkottiin Peräkylä Open. Kaikki kutsutut valtionpäämiehetkin osallistuivat avajaisiin, joten kilpailuja voidaan pitänä suurena sukseena -mitä tuskin moni epäilikään.
Peräkylä Open:in raportti Ruusulankadun kirjeenvaihtajaltamme: Peräkylä Open 2008

Lahden Kolmonen selvitti hieronnan vaikutusta urheilutuloksiin 15.03.2008

Kolmonen ja Teräsmies kävivät korkkaamassa PePo:n tämän vuoden maratonkauden. Samalla Kolmonen selvitti empiirisesti miten oikea-aikaisella hieronnalla voi tuloskuntoa nostaa yllättävän paljon.

Kotirataulta kosteissa merkeissä 24.02.2008

Espoossa Lahden Kolmonen ja Suinulan Teräsmies taittovat täyden 50 km aikaan 05:34:30, viimeisen 15 km:n matkalla jäsenendokas Kauniaisten Condori antoi toivottavaa kiriapuva. Kaukalahden Kotka taittoi samaisen 50 km Lohjalla paremmassa (???) seurassa aikaa 05:46:10.
Kotirataultran kotisivut

Fanituotteet saavat vielä odottaa 19.02.2008

Seuraltamme on viime aikoina kiihkeästi tiedusteltu PePo-fanituotteitten saatavuutta; ymmärtääksemmem esim. PePo:n logolla varustetulle kaulahuiville tai hiuspinnille olisi patoutunutta kysyntää. Valitettavasti emme vielä voi luvata mitään, mutta Pehtoori tekee parhaillaan markkinatutkimusta asiasta.

Rehveli taivalsi Kaukopartiohiihdon Vänskän peesissä 16.02.2008

Rehveli hyppäsi suksien päälle ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen sillä seurauksella että kauden hiihtokilometrit kasvoivat kertaheitolla nollasta 75:een. Tänä vuonna kaukopartioveteraanien perinnehiihdossa lumikaan ei haitannut menoa. Rehvelin oli kunnia saada matkaan taistelijaparikseen PePon toimintaa jo pitkään sivusta ihmetellyt Vänskä Ehrnrooth. Aikaa tuhraantui antaumuksella pidetyt tauot mukaan lukien reilut 15 tuntia. Kuitenkin huhujen mukaan jonkinmoinen joukko reserviläisiä jäi taakse tuloslistassa.

Iin Puhuri sirklasi kuin sirkkeli 09.02.2008

Puhurin ensiesiintyminen pikaluistelun maailmassa oli sellainen sensaatio, että tavallisesti hyvin perillä olevien lähteittemme mukaan hänelle ollaan jo harkitsemassa arvonimeä Rantasalmen Sulttaani (pi-pi-pirskatti vieköön).
Kalevan Kierroksen luistelu

Atleettimme Kotirataultrassa 27.01.2008

Vuosi käynnistyi jo tuttuun tapaan Kotirataultran merkeissä. Lahden Kolmonen ja Terämies sirosti köpöttelivät tällä kertaa maratonin verran vuodenaikaan nähden oiwassa juoksusäässä.
Kotirataultran kotisivut

Uuden Pehtoorin johdolla uusiin seikkailuihin

Vuoden vaihtuessa valta vaihtui Peräkylässä Iin Puhurin ottaessa vastaan seuran puheenjohtajuuden Mäkkylän Mammutilta. Puhuri perii myös Pehtoorin Palstan, missä linjapuhe ilmestynee näinä aikoina. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää!
Wep-toimitus kiittää Mammuttia kuluneista kahdesta vuodesta.
Kärsimyksen ystävien ei tarvi kuitenkaan pelätä pahinta: Mammutti-Marssi, Mammutti-Uinti ym. hauskuudet jatkavat elämäänsä!

 
PePo Marathon Ranking 2008
Masokistin Unelma 2008
Masokistin Unelma 2009
Mammuttimarssi 2008
 
 

Suunnittelu ja toteutus: Lintukylän Kurko, Tampereen Ilves ja Suinulan Teräsmies