Tunturisuunnistus 07-08.08.2010

Prologi: Vielä reilu vuosi sitten Mammutti ei ollut koskaan elämässään kiivennyt oikealle vuorelle. Tämä puute tuli korjattua Sveitsissä missä Mammutti patikoi kepeitä päivämatkoja Alpeilla. Siellä syntyi vastustamaton halu kiivetä uudestaan mäelle. Koskapa Etelä-Suomesta ei mäkiä löydy, tuli ajankohtaiseksi toteuttaa pitkäaikaien haave: osallistuminen Suomen Tunturisuunnistukseen. Ilman suurempia taivutteluja pariksi suostui Suinulan Teräsmies. Päätettiin nimittäin reteesti mennä suoraan miesten pääsarjaan tässä kaksipäiväisessä erikoispitkän matkan kilpailussa. Mammutti oli aikaisemmin suunnistanut 25km matkan joskus viime vuosituhannella. STM:llä taas 2x25km matka tuplaisi kaikki aikaisemmat suunnistuskilometrit.

Majoitus oli varattu Kiilopään varastorakennuksen kellarista, joka kirvoitti Mammutilta spontaanin kommentin: "Ei #£$€&%¤#, tämähän muistuttaa liiaksi armeijaa".
Huoneessa oli kahdessa kerroksessa päällekkäin makuulavoja johon oli tarkoitus sijoittua tiiviisti kuin orjalaivassa konsanaan. Onneksi kaikki paikat eivät kuitenkaan täyttyneet, ilmastointi oli hyvä ja tuvan seura loistavaa.

Mammutilla oli perjantaiaamuna alkanut orastava flunssa, joka pistettiin makean elämän syyksi. Olihan Mammutti viettänyt kisojen alla olevan viikon Saariselän kylpylässä. Saunassakin oli käyty.
Perjantai-iltana vielä mietittiin varasuunnitelmaa siltä varalta ettei tämä suunnistuspiirien Karpaattien Nero pystyisi lähtemään viivalle lauantaiaamuna.

Ilmeet kuitenkin piristyivät kisapäivän aamuna muutaman kahvikupin myötä, ja niin sankarikaksikko seisoi valmiina lähtörivistössä, ei vähempää kuin numerolla 3, muiden ammattilaisten rinnalla.

Matkaan lähdettiin rauhallisesti köpötellen, Mammutti edellä ja STM perässä. Mammutin johdolla mentiinkin ensimmäinen lyhyt (tällä radalla parikilometrinen oli lyhyt) rastiväli pari sataa metriä sivuun, minkä seuraksena sitten haravoitiin loputonta varvikkorinnettä suurten suunnistajamassojen pikkuhiljaa hävitessä kauas horisointtiin. Tottahan toki rasti löydettiin, ja sen jälkeen vedettiin rutiinilla pari hulppean pitkää rastiväliä joutuisasti. Evästauko, ja neloselle. Mäkiä ei turhaan väistelty, tulta päin!

Nelosvälillä Mammutille tiettävästi nousi kuume, sillä siitä eteenpäin hänellä on matkasta vain psykedelisiä muistoja. Eväänä oli kuitenkin vain sallittuja aineita, puhdasta kauraa mansikkajogurttihillolla. Yliannostuksesta ei siis ollut kyse.

Loppupuolisko eteni enemmän STM:n vetämänä, Mammutin raahustaessa besserwisserinä perässä, laiskasti kommentoiden suunnistusta harvakseltaan. "Tulisiko joku raahaamaan tämän ruumiin maaliin".

Ajassa viisi ja puoli tuntia "noin" PePo ykkönen leimasi maalissa ja sai hyväksytyn tuloksen! Historiaa!

Reportterin ajantaju käynnistyy uudestaan sunnuntaiaamusta, STM lähti yksin viidentoista kilometrin yksilöradalle, koska joukkueen toinen puolisko jäi vetämään lonkkaa Kiilopäälle. STM tekisi jälleen historiaa suunnistamalle pisimmän soolomatkansa ikinä.

Johdonmukaisen, analyyttisen ja toleranssiltaan laajan (***) suunnistuksen myötä STM tuuletti maalissa reilun viiden tunnin jälkeen, eikä ollut edes viimeinen maastossa. Kerrassaan vakuuttavaa työtä. PePon valikoima Jukolan ankkuriosuudelle laajenee tämän esityksen myötä.

Loppufiilikset oli tapahtumasta erittäin positiiviset molemmilla. Tällaiseen koitokseen tultaisiin mielellään uudestaan. Järjestäjille ehdotettiin ideaa viisipäiväisestä Tunturisuunnistusviikosta, ilman turhia välipäiviä. Samalla harmitelttiin ettei tarjolla ollut viidenkymmenen kilometrin päivämatkaa. Kas sehän vasta olisikin "pepolaista".

Tunturisuunnistus 2010, järjestäjien sivut

*** Matkan varrella STM huomasi että erheytyminen viereiselle "nyppylälle" tarkoittaa tunturissa jotain muuta kuin Härmässä...