Mainiossa kirjassaan “Urheilun seuratoiminta” (v 1948) Uolevi Kemppainen on loistavasti onnistunut sanallisesti vangitsemaan Peräkylän Ponnistuksen toimintaa ohjaavat viitekehykset.

Peräkylän Ponnistus – seuran toiminta

Peräkylän Ponnistus ry. on huippu-urheilun ja huuhaan erikoisseura, jonka tarkoituksena on kehittää jäsentensä – ja vain jäsentensä – henkistä ja fyysistä hyvinvointia.

Urheiluseura

“Lähimpien viimeisten vuosikymmenien aikana on yhteiskuntaelämäämme liittynyt huomattavana tekijänä tavallaan uusi toimintayksikkö -urheiluseura. Aikaisemminhan -lähinnä viime vuosisadan puolella- ei yleensä urheiluseurojen toimintaan kiinnitetty suurtakaan huomiota. Tämän vuosisadan alkuaikoina sittemmin jotkut ns. suurseurat loistivat kansan suuremmassa tietoisuudessa tähtiurheilijoillaan. Tälläkin toiminta-alalla on kehitys kuitenkin mennyt määrätietoisesti eteenpäin ja nykyään on todettava, että urheiluseuroista on kehittynyt mitä monilaatuisemman toimminnan ahjoja.
Aikaisemmin liittyi urheiluseura-ajatus kokonaisuudessaan fyysillisen kuntouden kehittämiseen. Kun kuitenkin on havaittu, etteivät suuret voimat yksinomaan riitä parhaimpien mahdollisten tulosten saavuttamiseen, on urheilulliseen kasvatustoimintaan tullut nykyään mukaan fyysillisen lisäksi ja täydentäjäksi henkinen kasvatustyö. Näin on urheiluseurasta kehittynyt kahdessakin mielessä sangen merkittävä ja varteenotettava kulttuuritekijä.”

Mainiossa kirjassaan “Urheilun seuratoiminta” (v 1948) Uolevi Kemppainen on loistavasti onnistunut sanallisesti vangitsemaan Peräkylän Ponnistuksen toimintaa ohjaavat viitekehykset.

Seuran toiminta

Peräkylän Ponnistus ry. on huippu-urheilun ja huuhaan erikoisseura, jonka tarkoituksena on kehittää jäsentensä – ja vain jäsentensä – henkistä ja fyysistä hyvinvointia. 

Tähän pyritään ottamalla osaa ja järjestämällä erilaisia urheilullisia aktiviteetteja kuten 

  • juoksukilpailuja -ja vähän muitakin kilpailuja…
  • syvänmerensukellusta
  • vuorikiipeilyä
  • koskenlaskua
  • avomeripurjehdusta
  • saunailtoja
  • lenkkipuutarhajuhlia
  • erävaelluksia

Yhdistys jakaa stipendejä kehityskypsille yksilöille.

Seuran historia

Arvostetun Peräkylän Ponnistuksen historialla on kaksi kantavierrettä, joitten polkujen yhtymä synnytti seuran nykyisen inkarnaation.

Kantavierre 1

Seuran henkinen oppi-isä Suinulan Teräsmies otti 1980-luvulla useita, ellei peräti lukuisia kertoja osaa Sulkavan Soutuihin. Eräänä jalona vuonna, arviolta 1984 tai 1985, Teräsmies kilpailuun ilmoittautuessaan aivoitteli, että pitäähän Tosi Urheilijalla seura olla. Tovin mittainen harkinta tuotti edustettavaksi seuraksi Peräkylän Ponnistuksen. Legenda ei kerro, mikä ihmeellinen tapahtumien ketju tuotti Teräsmiehen päähän juuri tämän nimen. Tämän jälkeen Teräsmies viljeli seuran nimeä ajoittain erilaisiin urheilutapahtumiin osallistuessaan.

Kantavierre 2

Samainen häirikkö Suinulan Teräsmies silloisessa opinahjossaan kokosi 1980-luvulla useampana vuonna Sähköinsinöörikillan joukkueen Otaniemestä starttaavaan keväiseen Länsiväyläjuoksuun. Joukkueen perusrungolle kävi vuosien varrella ns. köpelösti eli valmistuminen keskeytti hyvin alkaneet opinnot. Näitten valitettavien tapahtumien jälkeen nämä Suomen urheilevan nuorison valiot totesivat, että hyvin alkanutta osanottoperinnettä tulee jatkaa. Perinteen jatkumoksi valittiin Teräsmiehen ehdotuksesta Peräkylän Ponnistus, josta seuran laajemman toiminnan voidaan katsoa alkaneen.

Seuran rekisteröinti

Muutaman vuoden epävirallisen toiminnan jälkeen jäsenistö päätti rekisteröidä seuran. Seuran virallinen perustava kokous pidettiin 01.11.1995. Rekisteröitymisprosessi saatettiin päätökseen talven-kevään 1995-1996 aikana. Perustavassa kokouksessa seuran englanninkieliseksi nimeksi päätettiin muutaman ehdotuksen joukosta Backwood Hillbillies.

Seuran perustavassa kokouksessa olivat läsnä Idän Pikajuna, Järvenpään Albatrossi, Lapin Loimu, Luvian Salama ja Suinulan Teräsmies sekä valtakirjoilla edustettuina Porin Karhu ja Petäjäveden Peto. Perustajajäseniä kutsutaan myös arvonimellä Kestohikihemmo. Arvonimi ei periydy.

Loppu onkin historiaa.

Arvonimet ja kunnianosoitukset

Kestohikihemmo

Seuran perustajajäsenillä on arvonimi “Kestohikihemmo”, mikä ei periydy.
Arvonimi voidaan myöntää muillekin seuran jäsenille poikkeuksellisen älyttömästä urheilullisesta suorituksesta. Arvonimi on myönnetty seuraaville seuran jäsenille:

  • Ylä-Savon Rehveli (2003)
  • Nuuksion Nuoli (2012)
  • Sarvijoen Eka Vekara (2018)