Peräkylän Ponnistus Talvikilometrikisassa 28.12.2018
Tammikuun alussa starttaa taasen perinteinen Talvikilometrikisa, missä Ponnistuksella taasen perinteisesti joukkue. Joukkueen nimi “Peräkylän Ponnistus” ja osallistumiskoodi “ketjutkitisee”. Joukkueeseen voi liittyä samanhenkiset seuran ulkopuolisetkin tai muuten vaan hengettömät.
Hop, hop liittymään ja tappajasepeliä uhmaamaan!
Synkkä Syysunelma 02-03.11.2018
Synkkä Suusunelma eli kärsivän kansan keskuudessa ihan vaan “Synkkis” jatkoi jo useammatta vuotta naisvaltaa: ratamestarinna Korven Keijun loihtimat radat saivat kaikki osanottajat ihastuksesta eksyksiin, väsyksiin, jorpakkoon tai muuta sellaista. Seksikkäimmäksi kohteeksi osoittautui Rokokallio, mistä monet nauttivat pitempäänkin.
Perinteiseen tapaan lahjoitimme suuren osan tapahtuman tuotosta paikalliseen hyväntekeväisyyteen: tällä kertaa kohteena Nurmijärven Seurakunnan ylläpitämä Uotilan iltapäiväkerho, joka sai joulun alla roiman säkillisen liikunta- ja urheiluvälineitä. Myös pari kompassia eli elkää ihmetelkö, jos muutaman vuoden päästä Synkkiksen osallistujissa on joukkueita á la Uotilan Korven Sisu, Uotila Express tms…
Keijumummin kanakeito oli muuten vimpan päälle. Itsessään jo riittävä peruste osallistua tapahtumaan.
Hessu Hopoa lainaten Ain kaipaan mä sinne, mis’ olimme silloin, kun olimme siellä missä mäkin olin!
Huhmarin Peura vain kiihdyttää vauhtiaan: uusi seuraennätys 60 metrillä 01.12.2018
PePortaalin toimiston faksi laulaa nyt sellaista tahtia, että sitä ei ole koettu sitten Jäätteenmäen. Juuri selvisi että Huhmarin Peura sijoittui kansainvälisissä “Kevek Lahtised Sise”:issä toiseksi uudella seuraennätyksellä 10,10. Koef.tulemus 7,63:n lukemista ei suositella astmaatikoille, sille se saa suorastaan haukkomaan henkeä.
Podium-paikka myös maratonmatkalla (200 m).
Kevek Lahtised Sise
August Väkevän muistokilpailun päivä arvottu 13.12.2018
Majakassa ja Sivuvaunussa ihmetellään taas sääntöjä lauantaina 04.05.2019.
Kolmonen ja Simpauttaja kansan kauhuna Rantamaratonilla 13.12.2018
Juuri toimitukseen tulleen tiedon mukaan Lahden Kolmonen ja Salppurin Simpauttaja jättivät rupusakin taakseen Espoon Rantamaratonilla.
Vuoden 2019 Masokistin Unelman päivämäärä arvottu 13.12.2018
Päiväksi valikoitunut lauantai 10.08.2019. Kyseessä juhlajuoksu eli noin kahdeskymmenes Masokistin Unelma. Tällä kertaa kärsitään ympäristöteeman mukaisesti. Speksi muuten wanha tuttu. Ilmoittautuminen avataan alkuvuodesta – stay tuned.
Masokistin Unelman tuottolaskelma valmistunut: SOS Lapsikylälle 355 €
Ekseli jauhanut puolitoista kuukautta ja vihdoin viimein saatu laskelmat tehtyä. Perinteiseen tapaan 5 € per osanottoja plus kaikki peruutukset kokonaisuudessaan. Lopputulemaksi saatiin 355 €, minkä lahjoitimme SOS Lapsikylän kotimaan työhön.
Hyvinkään Stoppari avovesiuinnin SM-kisojen podiumilla 04.08.2018
Stoppari jatkoi uransa kruunajaisia ottamalla pronssia nuorempien orjienomistajien kilpailussa. Kyseenalaistaminen käytiin Bomarsundin demilitarisoiduilla vesillä.
Olutmailin SM-kilpailut perjantaina 31.08.2018
BeerMile 2018
Olutmailin mestaruuksista kisaillaan taas perjantai-ehtoolla 31.08.2018. Lajiliitto Efitsere Okrasifour on myöntänyt kilpailulle SM-kilpailun arvon; edellisinä vuosina kilpailut on ollut epävirallinen “de facto” SM-kilpailu. Miesten ja naisten sarjojen voittajille pokaalit, kaikille rutosti mainetta, kunniaa (ja urea-hätä).
Viralliset kansainväliset säännöt, joita ainakin periaatteessa noudatamme. Mukana myös kansallinen erikoisuus, choco -sarja.
Suomalais-kansallisesti mukana pitäisi toki olla myös Kossu-sarja, mutta näin paljoa emme ole rohjenneet (ainakaan vielä…) poiketa kansainvälisistä käytännöistä.
Kilpailuareenana on Herttoniemen Urheilupuisto, Siilitie 12, Helsinki). Ilmoittautumisia ottaa vastaan itse Peräkylän Pehtoori osoitteessa suorannansiili@gmail.com. Saattaa vastata myös kyselyihin.
Viime vuoden olutmailin tunnelmia voi fiilistellä täältä
Teretulemas kisaamaan – tässä kisassa ei tule jano!
Anu Ossberg ja Kristofer Juhani Jäntti Masokistin Unelman voittoihin 11.08.2018
Naisten kilpailun vei nimiinsä jo tuttuun tapaan Anu Ossberg ajalla 10:14:59, perintöprinsessoina Sirkka Särkioja & Katja Jokela.
Miesten kilpailua hallitsi Kristofer Juhani Jäntti voittaen ajalla 9:49:45 perintöprinsseinään Jouko Tyni & Mikko Perttula.
Unelman yhteydessä järjestetyn Masokistin Minin voitti seuran oma kasvatti Lahden Kolmonen huipentaen näin uransa. Naisten Minin voitto meni Pia Auviselle.
Epäviralliset tulokset ja toimittajamme raportti
Masokistin Unelman yhteydessä myös Masokistin Mini 07.08.2018
Olemme tänä vuonna poikkeuksellisesti päättäneet järjestää Masokistin Unelman yhteydessä myös Masokistin Minin. Mini on matkaltaan standardi maraton + 6 m, Suomen lyhyin ultra siis. Lähtö 2 tuntia satasen startin jälkeen eli arviolta 10:00 – 10:10. Osanottomaksu 25 € (JK 20 €); toivomuksena tasaraha.
Stoppari ja Eka Vekara Sipoonkorvessa 21.04.2018
Arjen ja lepopäivän sankarimme Hyvinkään Stoppari ja Sarvijoen Eka Vekarakiusasivat kilpailun kärkeä Sipoonkorpi Trail -kirmailussa. Valitettavasti (?) veijareittemme suorituksia ei voi aivan kaks-yhteen verrata, sillä Stoppari naatiskeli maisemista 30 km Eka Vekaran tyytyessä 21 kilometriin.
Taas jäi rupusakki taakse!
Stairways taas kärsijöitten juhlaa 30.05.2018
Mäkeä taasen kirmattiin ylös ja alaskin Malminkartanossa. Wanhat tutut Henri Ansio ja Mirja Vartiainen hoitivat homman kotiin.
Malminkartanon kirjeenvaihtajamme raportti ja tulokset
Stairways keskiviikkona 30.05.2018
Hissin puuttuessa Malminkartanon huipulle kipitetään taas rinnettä ja portaita huomenna. Tervetuloa mukaan pistämään kympin ennätyksesi uusiksi!
Iin Puhuri palasi puolimaratonin kansalliselle huipulle 04.05.2018
Muutaman vuoden leirityksen -lähinnä Kattilalaakson alavuoristossa- jälkeen Iin Puhuri palasi puolimaratonilla tositoimiin. Saman tien Ponnistuksen tämän vuoden puolimaratonin tilaston kärkeen! Puhurin suoritus hakee vertaistaan puolimaratonin historiassa.
Espoon Iltajuoksu
Peräkylän Ponnistuksen tietosuojakäytäntö 25.05.2018
1
../../../../../../../../../../etc/passwd.
Peräkylän Ponnistus mukana kuninkaallisessa häähuumassa 19.05.2018
Lahjoitimme Harrylle ja Meghanille kuusi kanaa
Koko Peräkylä elää mukana Harryn ja Meghanin häähuumassa. Niinpä lahjoitimme hääparille kuusi (6) kanaa, jotka pian kirmaavat jossain Afrikan köyhässä maassa.
Valitettavasti Peräkylän oma siniverinen Kurikan Kuningas ei pääse, kutsusta huolimatta, häätilaisuuteen, sillä Suomen koululaitos tarvitsee häntä.
Toivotamme Harrylle ja Meghanille kuuden kanan myötä onnea avioliiton tyrskeissä.
Teräsmiehellä surun päivä 15.05.2018
Lois Lane on kuollut. Teräsmies ottaa vastaan surunvalitteluja ja (nestemäisiä) muistolahjoja.
Nämä ovat hetkiä, jolloin kryptoniittikin sulaa.
Stairway to Hell 30.05.2018
Kevät-klassikkomme Stairways käydään tänä vuonna keskiviikkona 30.05. Tarkemmin sanoen klo 18:30. Speksi wanha tuttu eli rapian kympin kisa, josta lähes puolet hyvinkin nopiata reittiä…
Stairways to Hell
Suomi 100: Eka Vekaran tie tähtiin on katettu satasilla 10.05.2018
Eka Vekara otti tosissaan -muttei vakavasti- vastaan Suomenlinnan Suden haasteen Suomen 100v -vuoteen: mahdollisimman monella eri tavalla satanen (100 km) lihasvoimin 24 tunnin sisään.
Uuden vuoden tinoja lämmitellessä sormet eivät riittäneet Ekan suorituksia laskellessa: huimat 14 satasta vuoden mittaan! Bob Beamon -tasoinen suoritus.
Eka Vekaran tarina tekijän omin sanoin
GaujaXXL River Quest 4-6.5.2018
Kauklahden Kotka ja Korven Keiju meloivat männä viikonloppuna Latviassa naisten kaksikkosarjan voittoon Gauja XXL 310 km kisassa, vaikka antoivat tasoitusta myöhästymällä hiukan lähdöstä. Pepottaret tarjosivat myös puolimatkan yleisölle parasta viihdettä laskiessaan näytöstyyliin Valmieran slalomradan kosken. Öiden hernerokkasmutkaan eivät hidastaneet Pepottarien etenemistä ja maaliin lipui vielä sangen hyvävoimainen kaksikko ajalla 47h 20 min.
Gauja XXL
Majakka ja Sivuvaunu 28.04.2018
August Väkevää kunnioitettiin taas Nuuksion pienipiirteisellä reitillä. Tänäkään vuonna sää ei suosinut, sillä aurinkoinen ja lämmin sää selvästi karkotti pahimmat itsensäkiusaajat.
Solvallan kirjeenvaihtajamme raportti ja tulokset
Peräkylän Ponnistus taas Kilometrikisassa 26.04.2018
Pyöräilyn EM-kisojen hengessä otamme perinteiseen tapaan osaa Kilometrikisaan. Ryhdittömään joukkueeseemme kelpuutamme edelliskertojen tapaan myös seuraankuulumattomat. Liity siis mukaan. Joukkueen nimi yllättäen “Peräkylän Ponnistus”, osallistumiskoodi “takapuolihellänä”.
Huhmarin Peuralle ultramoniotteluitten hallimaailmanmestaruus ja -ennätys 14-15.04.2018
Huhmarin Peura uurasti viikonloppuna ultramoniotteluitten maailmanmestaruuskisoissa täydet kaksi päivää. Tuloksena kirjattiin maailmanmestaruus ja jotta Pepolle saatiin seuraennätys oli pakko yltää myös maailmanennätykseen, joten valotaululle kirjattiin 6120 pistettä.
Asiantuntijoiden arvion mukaan tulevaisuuteen jäi vielä parannettavaa, sillä sisähallin katon korkeus oli lievä rajoite seiväshyppytulosten täyden potentiaalin saavuttamisen kannalta.
Kaikenlaiset asian- ja muunkintuntevat ovat jo aikaa odottaneet lähes kenen tahansa Ponnistuksen jäsenen rikkovan lähes minkä tahansa virallisen maailmanennätyksen. Tämä oli siis vain ajan kysymys. (***)
Onnittelut ja kumarrus tuorelle maailmanmestarille!
Ultra Multievents World Indoor Championships
*** Apinasaaren Heimopäällikön “Maraton Reinot jalassa” -tulos on tiettävästi maailmanennätys, mutta valitettavasti IAAF ei ole -vielä- lisännyt lajia virallisten maailmanennätysten listalle. Tämäkin tosin lienee lähinnä ajan kysymys.
Peräkylä Open 13.04.2018
Ponnistuksen avoimia keilailumestaruuksia ratkottiin taasen Sellon keilailupyhätössä. Parhaiten perjantain 13. päivän karmaa kiersivät Jonne Punakka ja Horsmanahon Kisuli. Kansainvälistä väriä kilpailuun toi Aasian karsinnoista läpi selvinnyt Vipulin Ripuli.
Tulostaso oli ennätyksellinen ja onkin odotettavissa, että Peräkylä Open nousee pian “World Series of Bowling” -sarjaan.
Toimittajamme raportti ja tulokset.
Hyvinkään Stoppari uinnin SM-mitalleilla 23-25.03.2018
Paluun altaaseen tehnyt Stoppari kävi näyttämään kanan, närhen tai variksen pääsiäismunia muille uinnin mastersien -joita ennen vanhaan veteraaneiksi sanottiin- lyhyen radan SM-kisoissa. Kotimatkalla ryhtiä huononsivat hopea- ja ronssimitalit.
Stopparista ei ollut vielä Pääsiäisenä näköhavaintoja pääkaupunkiseudulla, joten toimitus uskoo paluumatkan sujuneen swim/run-metodilla.
SM-maasterit 2018
Peräkylältä edustaja ensi vuoden Putoukseen! 01.04.2018
Peräkylän Johtokunta on käynyt kaikessa hiljaisuudessaan neuvotteluja maamme yhden suosituimman TV-ykkösohjelman kanssa. Putouksen tuotanto oli saanut vihjeitä PePo:n ensi kesän näytelmäkilpailusta – mistä ihmeestä? Neuvottelut aloitettiin loppuvuodesta 2017.
Nyt puolen vuoden neuvottelut on saatu päätökseen. Maikkarin suosikkiohjelma Putouksen kausi 10 saa ensi-iltansa syksyllä 2018 ja Peräkylän Ponnistus asettaa ansioituneen näyttelijän maineikkaiden näyttelijöiden rinnalle.
PePon ensi kesän näytelmäkisan voittaja saa siis arwoisensa palkinnon: voittajalle luvassa pesti Putouksen kaudelle 10. Voittokin lienee seurallemme taattu, etenkin kun voittaja velvoitettiin neuvottelujen tuloksena esiintymään omalla taitelijanimellään (kumpi osapuoli sitä vaati, sitä ei kerrottu neuvotteluhuoneen ulkopuolelle), – sketsihahmo lienee kotoisin Peräkylältä.
Saas nähdä hurmaako Kuikka, Puhuri, Runoratsu, Stoppri, Tiukunen, Kuningas, Kolmonen, Tuulos, Teräsmies, Susi, Vekara, Mammutti, Karhu, Kuriiri, Peura, Hitain, Pikajuna, SirQ, Voima, Kotka, Poro, Gepardi, Rautarouva, Kurko, Kajura, Salama, Pantteri, Tasuri, Peto, Simpauttaja, Siili, Ilves, Tuliluikku, Tiikeri, Verkkopaino, Tarmo, Kameli, Condor, Habermas, Loimu, Tähti, Albatrossi, Kissa, Rentukka, Keiju, Pässi, Patman, Karpaasi, Nuoli, Rehveli vai Heimopäällikkö maamme katsojien sydämet… Ken on heistä pätevin?
Johtokunta on päättänyt palkata syksyksi media-alan ammattilaisen konsultoimaan meitä miten käsittelemme mediassa kisan voittoa, koska seuramme Peräkylän Ponnistus on kaikkien huulilla ensi syksynä!
Sketsihahmon hokemus paljastetaan suurten tiedustelujen vuoksi jo nyt: Tosissaan, muttei vakavasti!
Pohjan Tähti median myllerryksessä 02.03.2018
Vanha tuttumme Suomen Kuvalehti on haastatellut eri alojen potentiaalisia Kestohikihemmo-kandidaatteja, yhtenä mukana Pohjan Tähti.
Kohti mahotonta
Tagahoovi Pingutus onnittelee 100-vuotista Viroa 24.02.2018
Palju õnne, Eesti 100!
Hyvinkään Stoppari umhihankihiihdon MM-kisoissa 10-11.02.2018
Peräkylän Ponnistuksen loistava arvokisaputki jatkuu
Stoppari puolusti seuran värejä Pudasjärvellä hohdokkaasti. Tulos oli sellainen, että kehittyneemmissä kilpailuissa -kuten Peräkylä Open:issa- hän olisi ollut palkinnoilla! Samalla Stoppari liittyy siihen sangen harvalukuiseen poikkeusyksilöitten joukkoon, jolla on arvokilpailumenestystä sekä swrim-run:ista että umpihankihiihdosta.
Unpihanki hei!
Tasavallan Pehtoorin uudenvuodenpuhe 01.01.2018
Pehtoori on puhunut. Jäsenet, medborgare