Peräkylän Ponnistus ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun eturintamassa 29.12.2019
Masokistin Unelman myötä Peräkylän Ponnistus lienee Suomen -ja todennäköisesti koko maailman- ensimmäinen urheiluseura, joka laskee tapahtuman kokonaisvaltaisen hiilijalanjäljen korvaten sen. Vertailun lähtökohdaksi tieteellinen työryhmämme otti kilpailuun osaaottavan urheilijan jäävän vaihtoehtoisesti kotisohvalle löhöämään: energiankulutus ja täten hiilijalanjälki minimissään.
Koska aiempaa tieteellisesti tuotettua tietoa aihealueesta ei ole, niin tutkimusryhmämme on joutunut kyntämään peltoa normia syvemmältä. Kynnön tuloksiksi olemme saaneet seuraavaa (laskelmissa mukana myös Mini):
Juoksemisen päästöt verrattuna kotisohvalla löhöämiseen (hyi, hyi niille, jotka tankkasivat hernekeitolla): 888 kg
Olemme olettaneet, että keskimääräinen kilpailija tulee omalla autolla 50 km päästä. Jotkut tulevat kauempaa, jotkut lähempää, jotkut julkisilla, monilla omalla autolla tulevia huoltajia/kannustajia. Tämä siis jonkinlainen paras arvaus. Järjestäjien suhteen olemme arvoineet heidän tulevan autoillaan keskimäärin 10 km päästä. Ja että tullaan keskimääräisellä autolla. Autoilun zigma 788 kg.
Ruokahuollon päästöiksi arvioimme 100 kg. Yleisesti käytettävissä olevista laskureista löytyy suurin osa tarjoamastamme repertuaarista, mutta Dexalin hiilijalanjälki jättää pohtimisen varaa.
Jätehuolto (tänä vuonna minimoimme kertakäyttömukien käytön): 50 kg sekajätettä tuottaa 21 kiloa.
Summa summarum: MasUn arvioitu hiilijalanjälki 1,797 kg CO2.
Olemme lahjoittaneet kahden tonnin verran eli 60.10 € Ilmastoavun kautta metsänistutuksiin.
Toimitus kiittää Mauri Antero Nummista, joka jo 1960-luvun alkupuolella ymmärsi hiilijalanjäljen minimoimisen syvimmän olemuksen.
Masokistin Unelman tuottolaskelma valmistui jo nyt: SOS Lapsikylälle 385 € 29.12.2019
Teräsmiehen Lotus 1-2-3 on taasen jauhanut rapiat neljä kuukautta ja laskelmat finaalissa. Perinteiseen tapaan 5 € per osanottoja plus kaikki peruutukset kokonaisuudessaan. Lopputulemaksi saatiin 385 €, minkä lahjoitamme SOS Lapsikylän kotimaan työhön.
Peräkylän Ponnistukselta 400 € Pelastakaa Lapset Ry:lle 20.12.2019
Mammutti ei jättänyt vaihtoehtoja, joten Synkän Syysunelman tuottoja jyvitetty Joulukeräykseen.
Mammutti: Ultimate Sacrifice
Mammutti yritti tosissaan (muttei vakavasti) auttaa hädänalaisia lapsia
Joskus sitä yllättää itsensäkin. PePon tapahtumat ovat useimmiten sellaisia, joihin mennään “miksipä ei, koska mä voin”, mutta minkä jälkeen ajatellaan “ei koskaan enää”.
Sitten on ne tempaukset, joista ajatellaan etukäteen yksinkertaisesti “ei koskaan, ei ikinä, no f..n way”.
Mammutille tarjoutui mahdollisuus päästä yrityksen pikkujouluissa tanssikilpailuun, joka toteuttaa TV:stä tuttua formaattia “Tanssii tähtien kanssa”. For real, juontajana Mikko Leppilampi (who cares), tuomareina Jorma “ei huono” Uotinen, ja vielä jumalainen Helena Ahti-Hallberg. Tanssiparina ammattitanssinopettaja (not bad), kolme tuntia treeniä, ja itse kisa livestriimattuna ja globaalisti jaettuna
No. Paritanssihan on sinänsä Mammutin mielestä aivan turhan monimutkainen ja epämukava kuturituaali. Pukeutuminen pellenasuun ja televisiointi päälle? Not in my freakin lifetime.
Mutta. Tarjouksessa – josta saattoi kieltäytyä – oli yksi tekijä, joka käänsi Mammutin pään. Tanssikilpailun voitosta oli tarjolla 4000 € riihikuivaa rahaa. Joe Peacemakerin legendaa kunnioittaen – Man”s gotta do what man”s gotta do. Kymmenet tuhannet köyhät lapset ovat jäämässä ilman joululahjoja. Lock and load. Peitsi tanaan ja menoksi.
Kilpailukutsun mukaisesti Mammutti toteutti VIDEOHAKEMUKSEN, jossa tuli kertoa itsestään ja miksi haluaisi tulla valituksi kisaan. Myös “your fiercest dance move”. Kymmenen paikkaa oli siis tarjolla.
Kilpailun raati suuressa ja rajoittamattomassa viisaudessaan päätti kuitenkin dropata Mammutin finaalista. Perusteena “yleiset syyt”.
Jäävätkö köyhät lapset nyt ilman joululahjoja? Mammutti vetoaa kaikkiin vahvoihin miehiin ja naisiin: Lahjoittakaa edes vitonen Pelastakaa Lapset ry joulukeräykseen. Hou hou!
Play it again, Sam: Masokistin Unelma 15.08.2020
Vastoin medialle aiemmin annettuja tietoja olemme päättäneet järjestää Masokistin Unelman vielä (ainakin) kerran. Taas siis kärsitään lauwantaina 15.08.2020. Tarkemmat speksit ilmoittautumisesta ym. joskus alkuvuodesta.
Eka Vekara ihan pihalla -tai ainakin takapihalla 13-14.09.2019
Kun Eka Vekara sai kuulla Nuuksio Backyard Ultrasta, niin osallistuminen kilpailuun oli selviö. Loppu onkin historiaa…
Synkän Syysunelman ilmoittautuminen avattu 20.10.2019
Taas pääsee hukkaaman itsensä pimeään metsään syksyisessä sateessa (toivon mukaan), sillä Synkkiksen ilmoittautunuminen on avattu!
Teräsmies ja Mammutti kulttuurin pyörteissä 03.10.2019
Tarina alkaa seksuaalisella häirinnällä, sitten lapsisotilaiden käyttöä, seuraa ryöstö, rasismia, aikuisten naisten tytöttelyä, ja muuta vähättelyä, salakuljetusta, pahoinpitely ja lopulta mies suutuspäissään murhaa naisen. Tällä käsiksellä ei saisi nykyään Oscareita. Eikä menisi #metoo-filttereistä läpi.
Kyseessä siis Carmen, Oopperatalossa. Muutama vuosi kulunut siitä kun viimeksi Teräsmiehen ideoimana käytiin tässä korkeakulttuurin pyhätössä, silloin mukana myös Mansikka. Oli siis aika uusia siedätyshoito.
Penkeissä oli polvitilaa niukasti kuin halvimmassa karjakuljetuksessa. Lämpötila varmaan 30 ja ilmanvaihto heikkoa. Täydellistä. Kärsimystä lievitti vain hyvä biisivalikoima.
Mammutti nauttii oopperasta yhtä paljon kuin cocktail-kutsuista. Ihan kivaa, mutta mieluummin neljä viikkoa erämaassa vaeltamassa kevyillä varusteilla ja ilman ruokaa.
Terikselle kiitokset järjestelyistä. Vastavuoroisesti Mammutti jää miettimään jotain yhtä kivaa Teriksen viihdyttämiseksi. Kävisikö haaste tulevan talven PePon uintikisoissa 200m matkalle?
Hyvinkään Stoppari taas kärkeä kiusaamassa avovesivuinnin SM:issä 10.08.2019
Taas siellä jossain Kansainliiton Suomelle määräämällä alueella…
Avovesi SM 2019
Lahden Kolmonen Ardbeg Islayn puolimaratonin kärkikirkastetta 03.08.2019
Lahden Kolmonen mukana jo useammatta kertaa. Uutiseditorillamme on hyvä syy epäillä, että palkintopöydän yksien tislaamojen tisleisiin…
Islay Half Marathon
Huhmarin Peura kolminkertainen Suomen mestari 09-11.08.2019
Aikuisurheilijoitten -joita ennen wanhaan veteraaneiksi kutsuttiin- Suomen mestaruuksista kisailtiin Suomen Turussa ja Peura hoiti kotiin pikamatkojen jacktpotin eli mestaruudet sataselta, kakkoselta ja neljännesmaililta! Vastaavaa versatiliteettiä lienee viimeksi edustanut Marita Koch.
SM 2019
Salppurin Simpauttaja Kööpenhaminan Ironmanin kärkikahinoissa 18.08.2019
Tai ainakin Pyöräilyn jälkeen. Juoksu-osuudelle jäi hiukan parannettavaa, mutta sehän nuorelle lupaukselle voidaan antaa anteeksi. Saman tien Ponnistuksen rankinkin top-kymppiin!
Köpiksen resuja
Kaljamailin Suomen mestariksi Sarvijoen Eka Vekara 28.08.2019
Iin Puhuri hallitsi Choco-sarjaa
Kaljamailin Suomen mestaruuksista miteltiin taasen Peräkylän Ponnistuksen valvovan silmän alla. Ponnistuksen omat kasvatit Sarvijoen Eka Vekara ja Iin Puhuri kruunasivat uransa Suomen mestaruuksiin: Eka virallisessa sarjassa ja Puhuri Choco-mestarina.
Vaikka Tage Lenström hienosti puolustikin Ihan Pihalla -olleita, niin tällä kertaa Kalevan Malja -pisteet rapisivat suurimmaksi osaksi Peräkylän Ponnistukselle.
Tarkemmat jorinat ja viralliset tulokset
Hyvinkään Stoppari ui Lauttasaaren ympäri kärkivauhtia 13.07.2019
Myös muu seurakunta aktiivinen avovesiuinnissa
“Kaikenlaiseen veteen liittyvä” lähettiläämme Hyvinkään Stoppari osallistui Lauttasaaren ympäriuintiin jättäen taakseen koko rupusakin.
Jäsen Suinulan Teräsmies on myös osoittanut kelpoa uintitaitoia uimalla Pentalan saaren ympäri.
Kun maailma ei riitä 03-12.08.2019
Pierce Brosnan tähditti vuonna 1999 elokuvaa Kun maailma ei riitä. Tämän vuosikymmenen versiota tähditti Nuuksion Nuoli juoksemalla kymmenen maratonia kymmenessä päivässä (hic!) Italian maalla.
Pohjan Tähti Sinisterin sankarina 06-07.07.2019
Polkujuoksun kiintotähtemme Pohjan Tähti kävi taasen näyttämässä gringoille juoksutaitojaan. Lupsakka satamailinen Kalliovuorilla Sinisterissä tuotti loppuajan 23:32:47 ja kokonaiskilpailun yhdeksännen sijan. Kilpailun lupsakkuutta kuvaa, että vain kolmasosa matkaan lähteneistä pääsi maaliin 30h aikarajan puitteissa.
Vain kaksi kertaa vielä ja Pohjan Tähdestä tulee Sinisterin Fakiiri!
Kaljamailin SM-kilpailut keskiviikkona 28.08.2019
Powered by Peräkylän Ponnistus
Peräkylän Ponnistus järjestää Kaljamailin SM-kilpailun keskiviikkona 28.08 klo 18:30 Herttoniemen urheilupuistossa (Siilikuja 1, Helsinki). Säännöthän ovat yxinkertaiset: juostaan maili eli rapia neljä kierrosta radalla ja ennen jokaisen kierroksen alkua napataan yksi ohrapirtelö. Nopein maalissa voittaa.
Sarjoja on kaksi:
-Ohvisial: keppana 4.5 % tai vahvempi, 0,33 l (min). Juoman tulee olla olutta.
-Choco-sarja: mikä tahansa alta 4.5 % käy: ykkönen, piimä, Pepsi Max… 0,33 l (min). Myös yli 4.5 % ei-olut (á la siideri).
Sarjat ovat uni-sex.
Mikäli haluaa, että tulos on kansainvälisten (=jenkkiläisten) sääntöjen mukainen eli vaikkapa maailmanennätyskelpoinen, niin tilavuuden pitää olla minimissään 0,355 l ja prosenttien 5. Tällaiset tulokset ilmoitamme kansainväliseen tietokantaan.
Koska ero normi-keppanaan mariginaalinen, niin nämä samassa Ohvisial-sarjassa.
Kansainvälisten sääntöjen mukainen ME on 4:33.6 ja SE 6:48.
Osanottomaksu: seuran jäseniltä ilmainen, muilta yksi pullo/tölkki kilpailujuomaa. Ilmoittautuminen: mielellään indikointi osallistumisesta osoitteeseen terasmies@perakylanponnistus.fi. Osanottomaksu mieluummin paikan päällä käteisellä kuin tilille.
Satu Kähkönen ja Tom Olsson Masokistin Unelman voittoon 10.08.2019
Naisille kaksoisvoitto ja vain yksi keskeyttänyt
Satu Kähkönen voitti Masokistin Unelman ylivoimaisesti uudella reitti/kilpailuennätyksellä 8:41:31, mikä on samalla Suomen kaikkien aikojen viidenneksi paras tulos. Perintöprinsessoina Marianne Mäkinen ja Anu Ossberg, jotka kumpainenkin alle kymmenen tunnin. Naisten kilpailun taso kaikkiaankin paras koskaan.
Miesten kilpailun hoiti kotiin Tom Olsson ajalla 9:26:20. Perintöprinsseinä Marko Paakkola ja Kreikan Spiro Pahos.
Kilpailussa koettiin vain yksi keskeytys, mikä ultramatkoilla harvinaista.
Unelman yhteydessä järjestetyn Masokistin Minin voitti seuran oma kasvatti Sarvijoen Eka Vekara huipentaen näin uransa. Naisten Minin voitto meni Raisa Ala-Lipastille.
Viralliset tulokset
Masokistin Unelman yhteydessä myös Masokistin Mini 04.08.2019
Olemme tällä kertaa päättäneet järjestää myös Masokistin Minin, matkaltaan 42,201 km. Eli standardi maraton plus kuusi metriä -Suomen lyhyin ultra siis!
Mini alkaa tasan kaksi tuntia satasen jälkeen eli klo 10:00 plus järjestelyvara (5… 10… 15 min).
Osanottomaksu 25 € (JK 20 €); sisältää 5 € SOS Lapsikylä -veron. Toivomme tasarahaa käteisellä.
Stoppari ja Verkonpaino ohjatulla picnic-retkellä Helvetiassa 05.07.2019
World Series – not too serious Kisa | Vlog, vlog – röh, röh
Tagahoovi Pingutuksen ykkösjoukkue selluliittiä polttamassa Engdinin uintijuoksu-kisassa alppimaa Sveitsissä. Pian startin oli menossa jo selityksen makua ja matkan edetessä sinne sun tonne päädyttiin luomuesteelle. Loppuselitysten jälkeen oli Enkadu-kippishen paikka.
Tulokset
Sarvijoen Eka Vekara lyötiin ritariksi 08.06.2019
Tunnustuksena saavutuksistaan satasten parissa Eka Vekaralle on myönnetty arvonimi “Kestohikihemmo”. Kyseessä lienee yksi Suomen harvinaisimmista arvonimistä, ellei harvinaisin, sillä arvonimen omaavat vain Peräkylän Ponnistuksen perustajajäsenet sekä Ylä-Savon Rehveli ja Nuuksion Nuoli -ja nyt myös Eka Vekara.
Arvonimen kunniaksi Eka Vekara järjesti oikein kunnon juhlatkin (samalla juhlittiin hänen siirtymistään M50 -sarjaan), kiitos vaan.
Hyvinkään Stoppari kännissä 2018
Sitä sattuu sekä Stopparin että PePortaalin editoijien suhteen, jotta raportit eivät saavuta PePortaalia “in timely fashion”. Stoppari siis raportoi -jo nyt- osallistumisestaan Puolikuolleiden Swimrunoilijoiden Seuran kauden viimeisiin kokoontumisajoihin Ranskan Cannesissa eli Cännissä.
Swimrunoilussa yksi oleellinen teema on varustevalinnat. Trooppisen Cänniläisissä olosuhteissa Stoppari katsoi viisaimmaksi polttaa märkäpuvusta hihat. Koska täyspitkiä märkäpukuja oli raahattu mukaan kaksin kappalein, ja kahdesta on paha valita, oli luonnollinen ratkaisu vuokrata kolmas jossa oli valmiiksi lyhyet hihat sekä lahkeet. Seurauksena oli kulottuneet käsivarret, kaluttu kaula ja polttavat polvitaipeet.
Runoviikkojen aluksi järjestäjä toimitti sankarimme läheiselle saarelle venekuljetuksella ja mainitsi pois lähtiessään jotakin uimisesta. Huippusuunnistajana Stoppari suuntasi 180 astetta etelään ja löysi itsensä Seurasaaren oloisesta pienemmästä saaresta. Saarta ympäri kierrettäessä löytyi tutun kuuloinen paikka, Kappeli. Tarjonta osoittautui kuitenkin vähän toisenlaiseksi kuin Helsingin vastaavassa paikassa, joten päädyttiin palaamaan alkuperäisen saaren kautta mantereelle. Uintimatkaa siinä alkoi jo hieman kertyä, mutta meno oli muuten mukavaa.
Mantereella meno olikin sitten vähän kuivakampaa. Pientä protestointia herätti mm vanhan kaupungin terassialuen läpijuoksu ilman yhtään välitankkausta. Kuuluisa Punainen Mattokin ohitettiin lähietäisyydeltä, ripeästi eri suuntaan poistuen. Turistit vaikuttivat hieman ihmettelevän tätä tummapukuisten juhlavieraiden kiireistä etenemistä.
Paikallisia maisemia käytiin ihailemassa parin läheisen mäen päältä. Kokeiltiin mm. muinaisen kiskobussin jo hieman ruohottunutta ylämäkiosuutta. Tässä vaiheessa ripeydestä ei ollut kuin muisto jäljellä. Mäkiavustimena toiminut M. Venesmäki sai välillä kiskoa ihan tosissaan kun Stoppari nimensä mukaisesti stoppasi asfalttiosuudella myös alamäkeen.
Viidakkoiselta mäeltä poistumisreitti oli varsin mielenkiintoinen: huomaamaton laskeutuminen suorittettiin kaatuneiden puiden alta ja ojarummun läpi kontaten mutaista ja kivikkoista puronpohjaa pitkin. Loppuviimeistelynä reitti putkahti viemäritunnelin kautta merenrantaan, suoraan naturistialueelle. Stopparilta viimeksi mainitut luonnonihmeet jäivät tosin huomaamatta (uima)lasisäädön vuoksi. Missasi parhaat näkymät, kuten aina.
Koska uintiosuuksia oli vain 9 kappaletta ja rapiat 8 km, oli uimalasit jätetty puolivälissä eräälle rannalle. Onhan se toki mukavampaa piilolinsseissä uida ‘au naturel’ – näkee kalatkin paremmin. Vesi oli varsin kirkasta ja lämmintä, lisäpoltetta uintiin toivat ajoittain meduusat.
Stopparin huima loppukiri aukeni pitkällä 20(0) metrin loppusuoralla jorpakosta, eikä loppunut maaliviivalle vaan jatkui suoraan varusvarastolle eli lähimmälle olutkätkölle. Iltaa jatkettiin neste- ja ravitsemusvajauksen täydennyksellä kanssakilpailijoiden suosiollisella avustuksella.
Jälkikirjoitus
Kisaillan tankkausten jälkeen aamulla puhelin pirahti harmittavan aikaisin etäisestä työstä muistuttelevan kollegan toimesta. Aamun palaverissa nautittiin taustamusiikkina Cänniläisen linnun laulua.
Iltapäivällä vaihdettiin sijainti ‘siihen mukavaan paikkaan’ lähistöllä, mikä osoittautui olevan Very Nice. Uimisen sijaan (vesikauhuinen) Stoppari osoitti rohkeuttaan seisomalla rannalla pupupöksyissään komeita aaltoja ihailemassa.
Lopputulemana voidaan todeta että jos tänne Cänniin vielä palataan, otetaan varsinkin vanhan kaupungin terassiosuus huomattavasti rauhallisemmalla tahdilla.
Öö til öö på kännis
Majakka ja Sivuvaunu 04.05.2019
August Väkevää kunnioitettiin taas Nuuksion maisemissa perinteisellä reitillä, mistä puolet on erittäinkin nopeata. Osanottajamäärä nousussa ja kilpailun jälkeinen kahden ruokalajin kenttälounas maittoi kaikille. Oli myös mukava havaita että kaikki joukkueet lahjoittivat vapaaehtoisesti vitosen SOS Lapsikylän kotimaan työhön.
Solvallan kirjeenvaihtajamme raportti ja tulokset
Vekarasta uintimestari 2.5.2019
Kesäiset olosuhteet varjostivat perinteistä tapahtumaa Allas Sea Poolissa
Jo vuodesta 2006 on PePossa kilpailtu avovesiuinnin merkeissä. Tällä kertaa järjestelyt venyivät turhan pitkälle kevääseen, kisapäivänä vihmoi viisiasteinen sade, aivan kuin Juhannusta olisi juhlittu. Samanlämpöistä oli vesi Allas Sea Poolin merivestialtaassa.
Eka Vekara ampaisi yhteislähdössä kylmäpäisesti kärkeen, ilman uimalakkia. Hän osallistui vain 200m matkalle, ja noteerasi free frog – tyylillä voittoajan 5.13. Onnittelut!
Mammutti peesasi Vekaraa itse kehittämällään Zen – tyylllä. Mammutti kellui 200m matkan aikaan 5.36.
Ehkä ensi vuonna taas!
Karpaasit palkintopallilla
PePon avoimet uintimestikset 2.5.2019 klo 18 Allas Seapool
Kilpailukutsu päivitetty
Merivesialtaan lämpotila on noussut jo kahdeksaan asteeseen. Näin lämpimässä vedessä ei PePon mestiksiä ole koskaan pidetty. Kehnojen olosuhteiden vuoksi kilpailukutsuun on lisätty vielä yksi matka, 800m.
Vielä kerkiää: Majakka ja Sivuvaunu 04.05.2019
Alias August Väkevän muistokilpailu ja mukaan vielä mahtuu. Lähes duathlon siis, mutta taktiikkaa tarvitaan…
Majakka ja Sivuvaunu
Peräkylän Ponnistus taas Kilometrikisassa 27.04.2019
Otamme perinteiseen tapaan osaa Kilometrikisaan. Perinteisen maantiepyörän lisäksi rengasrikkoja voi tavoitella vaikkapa yksi- tai kolmipyöräisellä! Ryhdittömään joukkueeseemme kelpuutamme edelliskertojen tapaan myös seuraankuulumattomat. Liity siis mukaan.Joukkueen nimi yllättäen “Peräkylän Ponnistus”, osallistumiskoodi “jarrutlaahaa”.
PePon avoimet uintimestikset 2.5.2019 klo 18 Allas Seapool
Kilpailukutsu
Ennen kuin ilmasto liikaa lämpenee, pidetään kisat Allas Seapoolinkylmävesialtaassa. Veden lämpötila jo +5, joten myöhässä ollaan, kisapäivänä ei mahdollisesti täyty enää referenssilajin vaatimukset.
Matkat vapaauinti 25, 50, 100, 200, 400m, 800m.
Kilpailun johtajana ja kaikkivoipaisena ylituomarina Mammutti.
Varustus: Normaalit lyhyet uima-asut. Uimalasit, päähine, käsineet ja sukat vapaat.
Kokoontuminen klo 18 lipunmyyntipisteen yhteydessä olevassa kahvilassa, siellä kilpailunjohtajan puhuttelu, minkä jälkeen siirrytään pukuhuoneisiin ja altaalle.
Ota käteesi vedenpitävä kello jos omistat sellaisen.
PePo sponssaa seuran jäsenille puolet pääsylipusta.
Kilpailun jälkeen kokoontuminen kahvilassa: tulokset, palkintojenjako ja kunnianosoitukset yms.
Peräkylä Open 9.4.2019 – Keilahemmot koolla
Ovatko keilat rauhoitettu laji?
Monivuotista perinnettä jatkettiin Sellossa, keilailun pyhätössä. Viime vuoden voittajalle Jonne Punakalle jännitys oli ehkä liikaa, ilmoittautumisestaan huolimatta mestari ei saapunut paikalle. Illan tulokset kuvastavat vääjäämättä kilpailun tasoa. Kilpailijat pitänevät päivätyönsä.
Peräkylän Performanssikilpailu 15.04.2019
Taas koetellaan rajoja
Kevätdoping on taas sekoittanut hormonit. Peräkylän Ponnistus sekoittaa kulttuuripakkaa julkaisemalla kaikille avoimen performanssikilpailun.
Kilpailun idea on jopa PePon asteikolla yksinkertainen: tee performanssi ja kuvaa siitä 3:36 kestävä video. Sarjoja on yksi ja kilpailuaika 15.04. – 15.06.2019.
Kolme parasta palkitaan tavarapalkinnoilla, voittajalle lisäksi stipendi.
Kilpailun tuomariston modostavat taiteilijat Teräsmies ja Mammutti.
Tarkempi speksi ja ohjeet
Veridopingin jäljet ulottuvat Peräkylälle asti 01.04.2019
Seuramme on joutunut ihmetyksen valtaan. Johtokunta on saanut yhteydenoton Wadan hallitukselta maaliskuun alussa. Taannoinen hiihdon MM-kisojen doping skandaali paisuu nyt Peräkylään asti. Tutkimuksissa on saatu ilmi, että sangen erikoinen nimiyhdistelmä Saksalaisen lääkärin tietokoneella viittaisi Peräkylään. Wada perustaa tiedostelunsa merkilliseen nimiyhdistelmään, josta he ovat yrittäneet saada selvää jopa translatorin avustuksella. Wada paljastaa tiedustelussaan, että veripussiin kirjoitettu nimi viittasi mahdollisesti paikkakuntaan ja metsän eläimeen tai olentoon. Suomen edustajat Wadassa pyörittelevät päitään ja ovat sangen tietämättömiä merkillisestä tapauksesta.
Peräkylän Ponnistuksen johtokunta ihmettelee: Kuka on ottanut seuramme jäsenistä kilpailut liian tosissaan. Johtokunta on täysin tietämätön tapahtuneesta, mutta yhteistyötä toki tehdään viranomaisten kanssa mysteerin ratkaisemiseksi.
Saimmekin helpotukseksi sähkeen Wadalta eilen, että kyseessä onkin Запуск деревни kylä Venäjältä. Mysteerinimikin on saatu selvitettyä: Амурский тигр. Kyseessä on siis Peräkylän Ponnistus niminen kylä itänaapurissamme ja urheilija nimeltään Siperian Tiikeri, jonka hallussa on monta MM-tulosta. Wada pahoittelee sekaannusta seuramme kanssa ja jatkaa tutkimuksia asianomaisten parissa.
Peräkylän Ponnistus lahjoitti yli neljä tonnia Mosambikin katastrofin uhreille 25.03.2019
Kärsimys ja tuska on Peräkylän Ponnistuksen toiminnan ytimessä. Välillä tuotamme sitä, esimerkiksi Masokistin Unelman tai Synkän Syysunelman merkeissä, välillä taas lievitämme sitä. Tällä kertaa arpa osui jälkimmäiselle ja päätimme lahjoittaa Planin kautta Mozambikin tulvien uhreille yli neljä tuhatta Meticalia.
Mammutti heräilee…
…joskus vielä
Tulosten saavuttamiseksi käytetään vahvaa douppausta.
Huhmarin Peura kaksinkertainen Suomen mestari 22-24.02.2019
Jyväskylässä kisailtiin Suomen mestaruuksista ja Huhmarin Peura kruunatiin tuplamestariksi! 200 Metrillä suorastaan ylivoimaisesti. 60 Metrilla syntyi myös uusi oma enneätys sekä PePon uusi ennätys.
SM-hallit
Palojärven Tasuri Kauha-Hiihdon podiumilla 17.02.2019
Tasuri hienosti ikäsarjansa kolmonen, eikä pikkupoikiakaan ehtinyt edelle kuin muutama.
Kauha-Hiihto
Tenolan Verkonpaino ja Palojärven Tasuri Vierumäen 24h -hiihdon (jäätynyttä) kermaa 01-02.02.2019
Eräänlainen hammaslääkäri siis
Tenolan Verkonpainolla oli edellisestä Vierumäen 24h -hiihdosta jäänyt jotakin hampaankoloon -tarkemmin sanoen 2,34 km. Tyhmempi olisi kuvitellut, että ongelman olisi voinut hoitaa paikallisessa terveyskeskuksessa osaavan hammaslääkärin toimesta. Vaan ei! Tämä ongelma hoidettaisiin aidossa SOTE -hengessä pitemmän kaavan kautta. Avuksi tarjoutui SOTE -konsultti Palojärven Tasuri, joka ehdotti ongelman korjaamista siellä missä se syntyikin. Sinne siis ja ilmoittautuminen hoidettiin varmuuden vuoksi hyvissä ajoin (***).
Kun osa-aikaiseksi (**) huoltomieheksi tarjoutui lekendaarinen Hyvinkään Stoppari, niin homma alkoi olla kuosissa. Menuna siis rillimakkaraa, lettuja lakkahillon kera, suklaata, namia ym siinä määrin, että latojalle tulee nälkä pelkästään menun lukemisesta. Stopparin huollossahan break-even on tyypillisesti juuri tuossa 24 tunnin korvilla: lyhyemmissä kisailuissa on sen verta kiire, ettei tahdo keretä syömään niin paljon kuin kuluttaa; pitemmillä alkaa mennä jo lihotuksen puolelle.
Ilmoittautuminen hoidettu hyvissä ajoin ja huolto optimoitu: kortit alkoivat olla pelatut Verkonpainolle. Enää ei tarvittu kuin pääsy viivalle ajoissa tarvittavien välineitten kera: Kaikki uinti-juoksu-urheilun maailmankiertuetta seuraavathan tietävät että Verkonpainon ja Stopparin toiminta tässä asiassa on samaa tasoa kuin Teräsmiehen suoritukset Jukolan Viestin vaihdoissa. No huoli siis.
Sitten tarvikin vain hiihtää: lopputuloksena podium ja uusi Peräkylän Ponnistuksen ennätys 331,2 km. Buenisimo!
Entä sitten Palojärven Tasuri? Koko kilpailun viides ja paras tasatyöntäjä! 283,2 km on hämmentävä suoritus SOTE -konsultin hommien ohessa. Saman tien Ponnistuksen kaikkien aikojen top-10:een!
Sekä Verkonpaino että Tasuri ilmoittivat heti kisailun jälkeen “ei koskaan enää”. Olemme siis optimistisia perinteen jatkumisesta!
Tiettävästi Paloheinän Pantterikin oli mukana jossain joukkueessa ja virallisen kisahuhun mukaan Kilon Gepardi nähtiin tarkkailemassa maastoa ja kisareittiä… ensi vuoden musta gepardi???…???
*** 3 Minuuttia ennen määräajan loppua
** Itse mukana 8 hengen joukkuekilpailussa
Masokistin Unelman ilmoittautuminen avattu 16.01.2019
Noin kahdeskymmenes juhlavuosi!
Kärsivän kansan odotus palkitaan taas, tällä kertaa juhlallisesti noin kahdettakymmenettä kertaa. Juhlavuoden kunniaksi kassillinen PePo-krääsää kaikille maaliin asti kärsineille.
Kilpailun osanottomaksu on alusta alkaen pysynyt samana, markka-euro -käännöskin meni aika plus-miinus-nollaten. Tästä huolimatta olemme viime vuosina pystyneet lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen (5 € / osanottaja + kaikki peruutukset kokonaisuudessaan) 300 – 500 € vuosittain. Tänä vuonna hyväntekeväisyyskohteemme on SOS Lapsikylän kotimaan lasten auttaminen.
Kisahan käydään lauwantaina 10.08.2019 ja mennään viime vuosista tutulla speksillä osanottorajoituksineen.
Masokistin Unelma
Stairway to Hell:in päivämäärä päätetty: 29.05.2019
Keskiviikkona 29.05 kirmaillaan taasen mäkeä ylös ja alas ja nautitaan jälkiruoaksi portaista!
Tasavallan Pehtoorin uudenvuodenpuhe 01.01.2019
Pehtoori on puhunut.
Jäsenet, medborgare
Peräkylän Ponnistuksen jäsenmaksu tänä vuonna kolme miljoonaa 01.01.2019
Ponnistuksen vuosikokous -Syyskylvö siis- pidettiin vuoden viime metreillä 28.12. Parhaamme taas teimme innovoidaksemme itsellemme ja muille kaikenlaista kärsimystä ja muuta mukavaa. Seuran tämän vuoden jäsenmaksuksi päätettiin vaatimattomat kolme miljoonaa (3,000,000).
Ja me toivotamm’… 01.01.2019
… kaikille faneillemme -ja miksei muillekin- oikein hyvää -ja kärsimyksellistä- uutta vuotta!
t Peräkylän Väki