Peräkylän Ponnistus Jämsä-Jukolassa 2013
1. Osuus: Karhusolan Tiukunen
Alkupaloiksi tuli päivällä vedettyä jo Venlojen avausosuus – oikeammin siitä voisi kyllä käyttää pääruoan nimikettä, sillä suurimmat panokset tulee väistämättä käytettyä siihen. Toisaalta, juoksu on aina kevyen ja rennon tuntuista juuri tällä toisella rykäisyllä.
Tavoitteena tällä osuudella oli selvitä lähdöstä ehjin nahoin kartta kourassa ja tehdä suht puhdas suoritus. Ensimmäinen tavoite toteutui, toinen ei.
Lähtöpaikka oli sopivasti aika takana, mutta keskellä. Tämä tarkoitti sitä, että sivukaistasta oli turha haaveilla, parempi oli vain juosta kyynerpäät sivuilla ja matalalla askeleella, jotta vältti kaatumisen. Puristin karttaa kädessäni ja avasin sen vasta ihan K-pisteen vieressä, koska arvasin ykkösvälin olevan melko yksiselitteinen. Näin oli: kilometrin verran suoraan suunnalla eteenpäin. Yhdessä tömistelevän gnu-lauman kanssa hölkkäilin suhteellisen sulassa sovussa parille ensimmäiselle rastille.
Kolmatta rastia lähestyessä hämmästelin, että ovatko järjestäjät tuoneet mediarastin näin lähelle lähtöä! Valonheittimet loistivat ja kuului kovaäänistä huutoa. Tajusin tilanteen vasta 20 metriä ennen rastia, kun aloin saada selvää sanoista. “Älkää työntäkö, prrrkele!” “Päästäkää valmiit pois!” Jaaha. Pikku moka suunnitteluosastolta. Eläindokumenttikielellä sanottuna kymmeniä gnu-härkiä työntyi addrenaliitasot tapissa kohti samaa joenylityspaikkaa päästäkseen eloonjäämisen takaavalle heinäarolle. Suunnistuskielelle käännettynä hajontojen yhdistymisrastilla oli ehkä kolme leimasinta ja kamppailu paikasta emitin vastakappaleella oli sen mukaista. Eikun sekaan. Muutama minuutti meni vellovassa lihamuurissa ja parisen minuuttia kapula noin kymmenen sentin päässä leimasimesta. Huh.
Jos Venloissa letkojen vauhti välillä tuskastuttaa, niin samoin käy kyllä näillä sijoilla myös Jukolassa. Letka pysähtyi kuin seinään joka jorpakon ja poikkipuun ylityksessä ja Sulunmäkeä lähestyttäessä äijäjono alkoi kävellä jo heti metsäautotienylityksen jälkeen! Oli ihan pakko ääneen kuittailla, että pakkoko on alkaa madella jo 100 metriä ennen ylämäen alkua… No, reilusti enemmän aikaa kului toki ihan omissa virheissä: parissa reilussa sivuunajossa ja yhdessä “bingokiven” hakemisessa keskeltä epämääräistä tiheikköaluetta, johon osallistui ensin oma, alle kymmenen hengen seurue ja hetkeä myöhemmin ainakin parinkymmenen hengen letka. Vitsailtiin jo, että pitääkö tehdä haravamuodostelma hakua tehostamaan…
Suunnistukseen on siis vaikea olla tyytyväinen. Juoksu oli ihan rentoa, mutta alun ja lopun laukkamaastossa olisi kaivattu aika paljon enemmän vauhtia, etenkin näin ukkoja vastaan otellessa.
Loppuverkkana kävin hölkkäilemässä MTK:n riveissä ankkuripätkän ja varmistamassa, että saadaan PePolle hyväksytty tulos (eli Mammutti pois metsästä). Jalat ja selkä olivat aiemmista osuuksista sen verran kankeina, että viittä minuuttia ennen lähtöä en ollut vielä varma, pystynkö juoksemaan K-pisteen jälkeen. Mutta lähtihän tuo sitten pienesti hipsutellen ja niitä näitä rupatellen. Reisussa kävin kolmesti puskassa (elimistö pyöritti energiaa aika suurella liekillä) ja kerran oli pakko ottaa kenkä jalasta, kun sukassa oli tikku. Itse suunnistus sujui ihan mukavasti. Erityisen hauskaa oli lohduttaa jyrkimmissä mäissä kramppejaan kiroavia miehiä, että “ei tää kuulkaas poijjat ensimmäisellä kerralla pitäis vielä noin pahalta tuntua, toista se on näin kolmannella!” Hyvin sai kääntymään kaikki kuuloetäisyydellä olevat päät.
Mutta oli se vaan taas niin kivaa! Kisakeskuksen lähistön maastojuoksu oli aika tylsää, onneksi pidemmillä radoilla sai vähän suunnistuksestakin makua. Triplaus oli aikalailla oman suorituskyvyn rajoilla, mutta ehkä joku pikkupätkä olisi ennen ankkuriosuutta vielä jotenkin mennyt. Toivottavasti kukaan ei pakota ryhtymään moiseen ensi vuonna.
2. Osuus: Sarvijoen Eka Vekara
Valmistauduin Jukolaan viikon mittaisella konferenssimatkalla Kazakstanin. Kazakstanista paluu lähdimme lentokentälle klo 1:30 ja herätys oli klo 1:00, joten näin pyrin totuttelemaan yövalvomisrytmiin, sitten kotona pienet päiväunet (kun koneessa unet jäivät pariin tuntiin) ja nokka kohti Jämsää, jonne saavuimme Puhurin kanssa vähän ennen starttia.
Lähdin varman päälle liikkeelle, pitäen mielessä Puhurin ohjeet, että karttaa kannattaa katsoa etukäteen mitä pitäisi olla tulossa, jotta voi todeta onko menossa oikeaan suuntaan. Kahdeksannella rastilla tuli sitten jonkinlainen pummi: kuvittelin menneeni ohi rastin, vaikka en ollutkaan mennyt ja sitten ei muuta kuin spiraalikehälle rastia etsimään. Vastaantulijoiden määrän jatkuvasti kasvaessa kuitenkin tajusin lähteä jatkamaan matkaa oikeaan suuntaan. Jostain syystä edelleen minusta kartta ja maasto eivät kovin mätsänneet ko. kohdalla (johtunee allekirjoittaneen huonosta kartanlukutaidosta). Rastille 21 lähtiessä ote herpaantui ja lähdin edelliseltä rastilta selkeästi väärään suuntaan, onneksi etäisyydet eivät olleet pitkiä tällä välillä.
Kokonaisuutena suoritus oli suunnistus ihan o.k. Kazakstanissa kävin vähän aiemmin juoksemassa reilun puolimaratonin, jotta sain suurimmat laukkainnot pois Jukolassa. Aiemmasta poiketen en beesannut paljoakaan, koska sopivia selkiä ei ollut oikein käsillä. Puolivälissä iskin sääreni vereslihalle puunrunkoon, nyt tiedän miksi monet suunnistajat käyttävät säärisuojia. Jossain vaiheessa löin myös takaraivoni puuhun, vaikka mielestäni etenin koko ajan eteenpäin, no siitä selvisin pikkukuhmulla.
Kivaa oli ja säähän oli mitä loistavin.
3. Osuus: Pohjan Tähti
Karhusolan Tiukusen ja Eka Vekaran paukuteltua lähes kärjen vauhtia oli Pohjan Tähdellä sopivasti puristusta kolmannelle osuudelle. Olihan kyseessä ensimmäinen edustustehtävä tässä hurjassa joukossa. Aamuauringon jo sarastaessa piti hieman riskillä lähteä kokeilemaan pitkää yötä ilman lamppua ja niinhän siinä kävi, että ensimmäisellä rastivälillä karttaa olisi voinut lukea tarkemminkin. Selkeistä maamerkeistä huolimatta Pohjan Tähti löysi itsensä noin 300 metriä vasemmalta paikallisten alkuasukkaiden puutarhasta. Lyhyen pihatarkastuksen jälkeen Pohjan Tähti paikallisti itsensä puutarhan lisäksi myös kartalta ja pääsi korjaamaan ensimmäistä rastia kohti.
Ensimmäisen rastin jälkeen piti vauhtia tiputtaa pari napsua ja sen ansiosta rastit alkoivat tulla vastaan oikeasta suunnasta. Kaiken kaikkiaan normisuoritus edellisiin kolmannen osuuden suunnistuksiin verrattuna.
4. Osuus: Suinulan Teräsmies
Teräsmies luonnehti juoksuaan pusikkoähellykseksi ja antoi arvoituksellisen lausunnon: “Nostalgikot näkivät stm:n ähellyksessä Jämsän pusikoissa heijastuksia ratsumestari Abban otteista Berliinissä.”
5. Osuus: Iin Puhuri
Puhuri missasi harmittavasti muutamalla minuutilla Thierry Gueorgioun peesin ja joutui lähtemään osuudelleen omaan tahtiinsa juosten. Osuudesta muodostui kaksijakoinen. Aluksi rennon tasaista juoksua, joka päättyi vähän ennen K-pistettä ylittyneeseen anaerobiseen kynnykseen. Toinen, rauhallisempi vaihe olikin sitten pitempi.
Suunnistus tuntui kuitenkin sujuvan kohtuullisen hyvin, joten ylimääräisiä kiemuroita ei tarvinnut juurikaan kiertää. Loogistahan toki onkin, että suunnistus on sitä tarkempaa, mitä hitaammin matka etenee. Harrastelijafyysikko voisi tästä päätellä ääriarvoja tutkien, että täydellinen suunnistussuoritus syntyy vain paikallaan seisten. Pientä jossiteltavaa siis jäi. Etenkin yhdeksäs rasti radan ainoan isomman kiipeämisen jälkeen haetutti itseään tarpeettoman kauan.
Askeleen hyydyttyä lopun juoksupätkillä jäi karannut peesikin saavuttamatta. Georgiou pääsi kokeneena suunnistajana hyödyntämään alussa katkenneen näköyhteyden ja kenttäkuulutus kertoi hänen saapuvan loppusuoralle Puhurin vielä rämpiessä läpi viimeisen vihreän alueen.
6. Osuus Rääkänpään Runoratsu
Kuudennen osuuden aloitus oli historiallinen ainakin henkilökohtaisesti, ellei jopa koko PePon joukkueen Jukola -mittakaavassa: Päästiin lähtemään ennen yhteislähtöä jonne jäi siis vain ankkurimme. Oma suoritus meni loistavasti K pisteelle asti!
Muistin kääntää kartan oikein päin ja eikun metsään! Pitkä väli ekalle rastille sovitteli luuta kurkkuun, mutta vauhtia lisäämällä siitäkin päästiin. Ja kyllä se rastikin sieltä lopulta löytyi puolen tunnin erolla kärkeen. Siitä olikin hyvä lähteä parantamaan ja sopivia junia osuikin jatkossa paremmin näköpiiriin. Maaliin asti selvittiin ehjin nahoin, sopivasti voipuneena.
7. Osuus: Mäkkylän Mammutti
Mammutti matkaan ankkureiden yhteislähdöstä yhdeksältä. Leppoisaa jonohölköttelyä, tässä vauhdissa ehtii nauttia metsän tuoksuista ja auringonpaisteesta. Onneksi ei tarvinut lähteä tähän maastoon yöllä. Matkalla Mammutti saa päivän välähdyksen: Jukolahan on maailman suurin aikuisten rastireittikilpailu. Kuljetaan selkeää uraa pitkin ja poimitaan vähintään omat rastit. Oikoakin saa jos osaa.
Kolmosvälillä edessä näkyy joku pätevän mutta eksyneen näköinen lyyli. Eikun perään ja ‘apua’ tarjoamaan.Ei mutta sehän onkin Tiuku, joka paikkaa MTK ykköstä. Hänellä eri hajonta joten ei voi auttaa. Matka jatkuu äijäporukassa jossa fokus on lähinnä maalin jälkeen odottavassa mallasrastissa. ‘Mutta hypätään ensin’ sanoisi Nykänen.
Matkan loppukolmanneksella Tiuku pilkahtaa taas jossain kaukana edessä. Mammutilta irtoaa vielä pitkä sprintti. tällä kertaa apu kelpaa, on pari yhteistä rastia. Tiukua pitää jo vähän taluttaa kun alkaa olla paukut loppu. Kengistäkin löytyy näkymättömiä tikkuja. Niin niitä yleensä löytyy kun alkaa tulla väsy.
Toiseksi viimeisellä rastivälillä maalin kuulutukset kertovat että MTK on jo tullut maaliin. Mammutti hölköttelee perässä. 15km matkalla yksi parinsadan metrin pummi, loppuaika 2.45. Ei vammoja, eli täydellinen suoritus.