Peräkylän Ponnistuksen kevät-klassikko Majakka ja Sivuvaunu alias August Väkevän muistokilpailu avasi taasen kesäkautemme.
Koronan seurauksena viime vuoden kirmailu poikkesi huomattavasti perinteisestä “ota taikka jätä Wapun tienoilla” -ajankohdasta. Tänä vuonna päästiin takaisin noinninkun suurin piirtein wanhoihin hyviin päiviin.
Osanottajamäärä suorastaan räjähti ja tällä kasvuprosentilla kahden metrin turva/peesivälin pitäminen aiheuttaa arviolta seitsemän vuoden jälkeen Nuuksiontien kapasiteetin loppumisen.
Miesten sarjan voiton vei Ponnistuksen omat tytöt Palojärven Tasuri & Tenolan Verkonpaino. Ennakkosuosikki Suomen Kustavin Sauna & Hiihtoseurue joutui keskeyttämään alkumatkasta rengasrikon iskettyä renkaaseen ja miehiin.
Pediumille pääsi myös seuraa edustanut Lahden Kolmonen, joka samalla johdatti jälkikasvuaan kärsimyksen jaloille teille.
Naisten sarjassa joukkue MASU (mitä ei pidä sekoittaa Masokistin Unelmaan) lähti matkaan reittiennätys mielessä. Rengasrikko katkaisi heidänkin kisailunsa, mutta jatkoivat sinnikkäästi matkaan kumpikin juosten (latojalla tulee mieleen Masokistin Unelma ja naisten vs miesten keskeytysprosentit…) (***). Voiton vei siis rutiinilla Pohjois-Helsingin Pirkot. Viime vuoden voittaja La Dolce Vita nytkin podiumilla.
Sekasarjan voiton vei Kaljamailin sankaritar Minttu Mustonen parinaan Pontus Backlund. Toisena huippu-urheiluyhteisölle tuntemattomampi seura Pilli ja Pulla. Pehtoori pareineen varmisteli Ponnistukselle Kalevan Malja -pisteet.
*** Kilpailun jury joutui töihin, sillä MASU:n suoritus ei vastannut sääntöjä, joitten mukaan kaikkien komponenttien eli myös pyörän tulee kulkea koko matkan. Pitkään harkittuaan jury päätti hyväksyä suorituksen, sillä osallistujat selvästi edustivat kilpailun henkeä eikä rikkomuksesta ollut heille todennäköistä hyötyä. Tämä juryn päätös on samaa sarjaa kuin EU:n korona-elvytyspaketti: kertaluonteinen, ei koskaan enää yhteisvastuullista velkaa, ei koskaa enää August Väkevää taluttamatta pyörää maaliin…
Hyväntekeväisyys-osio
Päivän positiivisin yllätys oli, että kaikki joukkueet lahjoittivat vapaaehtoisesti viisi euroa SOS Lapsikylä -järjestölle.
Suomen Kustavissa ei taideta olla köyhiä eikä kipeitä -tai ainakaan kipeitä sillä lahjoittivat kahden euron kannatusjäsen-alennuksen hyväntekeväisyyteen as well!
Tulokset
Miehet
Palojärven Tasuri & Tenolan Verkonpaino | Peräkylän Ponnistus | 1:18:46 |
---|---|---|
Salppurin Simpauttaja & Sami Nenonen | Peräkylän Ponnistus | 1:27:46 |
Lahden Kolmonen & Veeti | Peräkylän Ponnistus | 1:29:24 |
Jukka Hakuni & Janne Blomqvist | SKSHS | DNF |
Naiset
Miia Holmila & Sanna Lassila | Pohjois-Helsingin Pirkot | 1:32:14 |
---|---|---|
Mari Helin & Suvi Tiainen | MASU | 1:58:29 |
Birgitta Vainio-Mattila & Aulikki Hulmi | La Dolce Vita | 2:02:35 |
Sekasarja
Minttu Mustonen & Pontus Backlund | Godzilla vs. Kong | 1:27:02 |
---|---|---|
Terhi Nyberg & Pekka Viita | Pilla ja Pulla | 1:29:14 |
Rääkänpään Runoratsu & Mrs Runoratsu | Peräkylän Ponnistus | 1:39:43 |