Peräkylä Open 07.06.2016

Kesäkuinen Leppävaara pysähtyi pidättämään hengitystä, odotetusta Peräkylän keilamestaruudesta kamppailtiin tänä vuonna poikkeuksellisesti vasta 07.06. Tällä kertaa seuran ulkopuolisia kilpailijoita nähtiin aikaisempia vuosia vähemmän, syynä lienee yleisesti liikkeellä ollut huhu seuran äärimmäisen intensiivisestä valmistautumisesta kisaan. Kun kisat on aikaisempina vuosina käyty maalis-huhtikuussa, niin tänä vuonna tuohon aikaan haettiin vielä optimikierrettä ja kiilloteltiin palloja. Ja tulokset olivat sen mukaiset!

Laidallisten sarjassa käytiin varsinainen sisarusmittelö Rehvelin jälkikasvun välillä. Kisan jälkipuintien päätteeksi Bowl Circuksen aulassa sovittiin kohtuullisessa yhteisymmärryksessä että molemmat voittivat oman ikäsarjansa. Tilanne rauhoittui ainakin hetkeksi – katsotaan millä mielellä tämä kaksikko valmistautuu ensi vuoden mestaruuskisoihin.

Pääsarja – ”Ei mitään laitaa” oli suorastaan huikea tulostasoltaan. Kisaraportin laatijan tilastot eivät välttämättä ole ajan tasalla mutta 176 lienee top-of-the-top tasoa Peräkylän historiassa. Onnittelut Suorannan Siilille! Kisassa nähtiin tänä vuonna myös omien pallojen käyttöä, minkä kilpailun säännöt toki sallivat. Mutta tämän ässän hihasta heittänyt Gepardi joutui tällä kertaa tyytymään hopeasijaan. Viimeiseksi pääsi Horsmanahon Kisuli tasaisen varmalla sarjalla, haamuraja 100 jäi kauas tuloksella 82.

Kylmähermoisimmat kilpailijat rentoutuivat sarjojen välillä kuin Vireeni aikoinaan.

Onnittelut voittajille ja osanottajille!

Tulokset – Ei mitään laitaa

Suorannan Siili176
Kilon Gepardi159
Husulan Tuulos134
Pohjan Tähti129
Hallin Hitain129
Hyvinkään Stoppari122
Suinulan Teräsmies117
Kukasjärven Kuikka116
Ylä-Savon Rehveli102
Järvenperän Järvihaukka99
Turusen Pyssy95
Inkeri88
Juuli87
Horsmanahon Kisuli82

Tulokset – Laidalliset

Milka103
Samuel65