Peräkylä Open 11.04.2013

Kanadan Kitaristi ja Turusen Pyssy jakoivat Peräkylän Openin voiton

Kailailun historiankirjat (bowling annals) kirjoitettiin uusiksi Sellon -ei kuitenkaan Kaksleiviön- keilailukeskuksessa: tämän tason kilpailussa ei ole aiemmin voittoa jaettu!
Uusista tulokkaista Pohjan Tähti osoitti sellaista kuntoa, että Spartahlonin sijaan seuraava tavoite lieneekin 48h -keilailukilpailu!
Toisessa päässä kilpailun taso jäi yllättävän heikoksi ensikertalaisen -onnittelut siis!- Imatran Voiman viedessä voiton tuloksella 99. Aiempina vuosinahan on päästy jopa alle 50:n, mikä vaatii jo todella tiukkaa keskittymistä kouruihin osuakseen! Toisaalta tärkeintähän on voitto ja voimme olettaa Imatran Voiman tiukassa paikassa venyvän…
Viime vuoden naisten sarjan voittaja Henriika teki paluun laidallisiin: heittokäden ollessa kipsissä hän heitti vasemmalla voittoon! Tästä neidistä kuulemme vielä (lajin kun tietäisi…)! 
Onni esitteli keilailevalle Peräkylälle tekniikan, jota seuran Wanhimpien Pierujen voidaan odottaa seuraavan dementoitumisen vielä hitusen edetessä.

Onnittelut voittajille ja osanottajille!

Tulokset – Laidattomat

Kanadan Kitaristi (joissain yhteyksissä myös Elvin)155
Turusen Pyssy (saatetaan tuntea myös Juhana)155
Kenno146
Pohjan Tähti139
Ylä-Savon Rehveli132
Kukasjärven Kuikka130
Aukki125
Iin Puhuri124
Husulan Tuulos116
Ikurin SirQ115
Suinulan Terämies106
Leena101
Imatran Voima99

Tulokset – Laidalliset

Henriika123
Onni104
Karhusuon Kanuuna59