Makupaloja masokisteille
Stairway to Heaven/Hell oli Peräkylän Ponnistus ry:n 12-vuotissynttäreiden kunniaksi järjestetty juhlajuoksu. Tapahtuman oikeasta nimestä ei olla täysin varmoja sillä joillekin kilpailu on taivas ja joillekin helvetti, joten lähes joka mediassa tämä juoksu esiintyy eri nimellä!
Helteessä huipulle
Juoksussa kavuttiin Helsingin korkeimmalle kohdalle, Malminkartanon mäelle, 7 kertaa. Yhteensä matkaa kertyi n. 10 km ja kokonaisnousua n. 400 m. Loppusuorana juostiin portaat mäen päälle. Tapahtuma vietiin läpi erityisen aurinkoisessa ja suorastaan helteisessä säässä mäen laella puhaltaneen tuulen viilentäessä matkantekoa jonkin verran.
Tämän vuoden kilpailussa oli uutuutena henkilökohtainen tasoitusjuoksu. Miesten sarjassa viidenneksi porhaltanut Timo Mäenpää lähti nimittäin matkaan 13:00 min. muiden jälkeen. Saa nähdä yleistyykö tapa muidenkin mäkijuoksijoiden keskuuteen.
Mäet nousi liukkaimmin Jani Koiranen ajassa 47:20. Hänen voittonsa oli suorastaan ylivoimainen. Sijoista 2-4 käytiin varsinkin alkukierroksilla tiukkaa kamppailua. Toisena maalilaudoituksen ylitti Urpo Nikanne ajalla 53:32 ja kolmantena kellot pysäytti Kai Mäkelä. Aika oli 54:01. Suorastaan loppukirikamppailuun yllyttiin sijoista 5 ja 6. Helteinen sää verotti vauhtia ja viime vuoden ennätysajoista jäätiin selvästi.
Naisten sarjan voitto meni ajalla 57:52 Mirja Vartiaiselle. Ikämiesten sarjavoiton vei Peter Kyburz.
Lisäjännitystä kisaan toi pojankoltiaisten leikki suuntanuolilla. Tiettävästi heidän huumorinsa ei päässyt hyvästi kukkimaan kisailijoiden joukossa heidän pysyessä oikealla reitillään.
Kilpailun tappioiksi lasketaan yhdet pudonneet auton avaimet joten tänäkin vuonna mäki sananmukaisesti “otti omansa”.
TULOKSET
N Yleinen
Mirja Vartiainen | 57:52 |
---|
M Yleinen
Jani Koiranen | 47:20 |
---|---|
Urpo Nikanne | 53:32 |
Kai Mäkelä | 54:01 |
Jyrki Alenius | 56:07 |
Timo Mäenpää | 1:08:00 (chip aika 55:00) |
Peter Tasala | 1:08:07 |
M 50
Peter Kyburz | 54:29 |
---|