Stairway to Hell oli Peräkylän Ponnistus ry:n 10-vuotissynttäreiden kunniaksi järjestetty juhlajuoksu. Kuten muutkin seuran kilpailut, tätäkään tapahtumaa ei ollut tarkoitettu aivan tervejärkisille!
KÄRSIMYKSEN KAUTTA HUIPULLE
Juoksussa kavuttiin Helsingin korkeimmalle kohdalle, Malminkartanon mäelle, 7 kertaa. Yhteensä matkaa kertyi n. 10 km ja kokonaisnousua n. 400 m. Loppusuorana juostiin portaat mäen päälle. Tapahtuma vietiin läpi aurinkoisessa ja lämpimässä säässä mäen laella puhaltaneen tuulen viilentäessä matkantekoa sopivasti.
Hyvät rahapalkinnot (sarjojen voittajille 1 e, kakkosille 2 e ja kolmansille 3 e) olivat houkutelleet paikalle kaikkiaan 20 juoksijaa.
Seuran identiteettiä ilmentävästä reitistä suoriutui miesten sarjassa parhaiten Tuomas Lunttila josta reilun puolen minuutin päässä maaliin saapui Ville Savolainen. Kolmanneksi tuli Mikko Luusalo. Tuomas johti kisaa koko ajan, mutta Ville oli vielä matkan puolivälissä vain n. 10 sekunnin päässä.
Naisten sarjan kärjessä maaliin tuli Hanna Vauhkonen. Päivi Ranta oli toinen.
Miehet 50 sarjassa nopeinta vauhtia pitivät Raimo Hartonen ja Esa Vuonoranta.
Reitin ilmeikkyydestä kertoo jotain sekin, että tasaisella juostuista 10km:n tuloksista jäätiin lähes 10 minuuttia.