Makupaloja masokisteille
Stairway to Hell vietti 5-vuotissynttäreitään juhlavasti uuden osanottoennätyksen, 25 maaliin tullutta, kera. Juhlan kunniaksi juoksun teemana oli vakiolähtöajat uudelle kierrokselle: tiettyyn määräaikaan mennessä kierroksensa kiertäneet lähetettiin eteenpäin yhtä aikaa. Kenties ensi vuonna kilpaillaan kirikierroksista ja pisteistä!?
Helteessä huipulle
Juoksussa kavuttiin Helsingin korkeimmalle kohdalle, Malminkartanon mäelle, 7 kertaa. Yhteensä matkaa kertyi n. 10 km ja kokonaisnousua n. 400 m. Loppusuorana juostiin portaat mäen päälle. Tapahtuma vietiin läpi aurinkoisessa säässä mäen laella puhaltaneen tuulen viilentäessä matkantekoa jonkin verran.
Kaksi taktiikkaa kamppaili keskenään kärkipään sijoituksista. Petter Junni, Harri Laulumaa, Tero Hyttinen ja Jan Lindqvist pitivät kärkisijoituksia ensimmäisen viiden kierroksen ajan intervallinomaisella taktiikallaan jossa reippaalla juoksulla järjestivät itselleen tauon ennen seuraavan kierroksen alkua. Tasaisen kiiruhtamisen voimaan näyttivät luottavan mm. Juhana Pakkasmaa ja Susanna Raitamäki, jotka minimoivat odotusajan kierrosten välillä. Tämä taktiikka näytti tänä vuonna tepsivän sillä Pakkasmaa vei selvän voiton repien n. minuutin eron viimeisellä kierroksella seuraaviin. Susanna Raitamäki voitti naisten sarjan ja hän oli kaikista maaliin tulleista kolmas. Puhtaasti juoksuajassa, poislukien tauot, radan kiersi nopeimmin miesten sarjassa toiseksi tullut Tero Hyttinen. Tässä vertailussa kilpailun voiton vienyt Pakkasmaa oli vasta viides.
Viimeisen kierroksen haasteita lisäsi estejuoksu portaikossa kuntoaan kehittävää jääkiekkonuorisoa väistellen. Rajoja rikkoen ja uusia tuulahduksia lahden toiselta puolelta toi kisaan tänä vuonna Margus Tenslind Virosta suoriutuen mainiosti matkan rasituksista.
Kuvia kilpailusta:
by Stepi Sundberg
by Teppo Tulppu
Mikäli haluat suurempiresoluutioisia kuvia, niin ainakin osasta löytyy: kontaktoi järjestäjiä siinä toivossa.
TULOKSET
Loppuajan perässä on suluissa laskettu “aktiivinen juoksuaika” eli virallisesta loppuajasta on poistettu tauot.
N Yleinen
Susanna Raitamäki | 52:20 (48:47) |
---|---|
Mirja Vartiainen | 55:21 (53:20) |
Liisa Tolonen | 59:05 (57:30) |
Susanna Hilden | 59:25 (59:05) |
Nuuksion Nuoli | 1:00:21 (1:00:21) |
Heidi Tonteri | 1:05:26 (1:05:26) |
Minna Kupari | 1:08:00 (1:08:00) |
M Yleinen
Juhana Pakkasmaa | 50:46 (48:12) |
---|---|
Tero Hyttinen | 51:44 (46:09) |
Jan Lindqvist | 52:40 (47:12) |
Harri Laulumaa | 52:48 (47:13) |
Jani Aho | 52:58 (49:17) |
Petter Junni | 53:19 (47:04) |
Timo Petäjä | 54:38 (54:18) |
Juhani Toivonen | 55:35 (54:05) |
Oskari Westerholm | 57:19 (56:34) |
Matti Jouhkimo | 58:12 (56:37) |
Margus Tenslind | 58:43 (57:20) |
Sampsa Raitamäki | 58:56 (58:26) |
Ismo Savallampi | 1:02:26 (1:01:46) |
Simo Halkosaari | 1:09:01 (1:09:01) |
Sasu Saari | DNF |
M 50
Peter Kyburz | 55:32 (53:57) |
---|---|
Kaj Råstedt | 1:03:41 (1:03:41) |