Sankarimme Sysikallion huumassa 18-20.12.2015
Jo joutui armas aika -ja lähes suvikin- eli Sysikallio kutsui joulunodotukseen tekemään tilaa kinkulle/halal-kinkulle/vege-kinkulle/jne. Mukaan seurastamme Eka Vekara, Kilon Gepardi, Kutajoen Rentukka, Pohjan Tähti ja Suomenlinnan Susi. Reippaat veikkomme Pohjan Tähti ja Eka Vekara vetivät kisan läpikin (fiksumpi voi kuvasta päätellä kuka kilpailun voitti).
Tällaisessa pitkässä kilpailussa säännöllinen lepo, ruokailu ja virkeä mieli ovat kaikki kaikessa. Monesti aivan turhaan luullaan, että ultrajuoksulla ja golfilla ei ole mitään yhteistä, mutta huoliteltu asuhan meitä yhdistää!
Tulokset, Pohjan Tähden rappari ja Eka Vekaran henkiijäämiskertomus.
Ponnistus Talvikilometrikisaan
Vain talvipyöräilijä tietää kuinka seksikästä on renkaan paikkaus räntäsateessa tai ketjutyökalun käyttö 20 asteen pakkasessa! Liitypä siis Ponnistuksen joukkueeseen huuhaa-koodilla Kilometrikisassa.
Syyskylvö 14.12.2015
Suorannan Siilistä seuran 49. jäsen
Ponnistuksen syyskokousta pidettiin kantapaikassamme Chicosissa. Uudeksi jäseneksi hyväksyttiin Suorannan Siili, josta tuli seuran lähes viideskymmenes jäsen. Pakkojäsenen taiteilijanimeksi päätettiin Kilon Gepardi.
Seuraavat kaksi vuotta seuraa johtaa Husulan Tuulos.
YYA sopimuksen ratifiointi SKSHS kanssa Röhällassa 03-04.10.2015
Edesmenneiden YYA sopimusten tapaan saatiin SKSHS vieraanvaraisuuteen tukeutuen viettää ratifiointiin henkisesti valmistava jakso ns. pitkän kaavan mukaan. Varsinkin PePo käytti tällä jaksolla vahvasti vaihtuvan kokoonpanon taktiikkaa ja tällä tavalla saatiinkin ratifiointiin kerättyä puumerkkejä sopimusta kunnioittava määrä.
Sopimuksen osapuolien edustamien liittoutumien kontekstiin ja laajempienkin kokonaisuuksien YYA perinteisiin liittyen fyysiset, joidenkin osalta jopa henkiset voimavarat annettiin koetukselle alttiiksi. Sauna tykötarpeineen kuului tietysti asiaan herkullista, jopa kärkevää soppaa unohtamatta. Hiihto jäi tällä kertaa vähemmälle huomiolle, mutta siitäkin toki puhuttiin.
Puolivirallisten lähteiden mukaan swimrun nousi pääosaan sekä illan keskusteluissa että päivän aktiviteeteissa, olihan joukossamme asiantuntemusta! Lenkkeilyä, pyöräilyä ja pimeäpyöräilyä ei tokikaan unohdettu vaan jopa jatkettiin seuraavana päivänä siitä mihin oli joskus jääty.
Kuvasatoa
Peräkylän Ponnistus noin 20 vuotta 27.11.2015
Heimopäälliköstä Kestohikihemmo ja Lainemasta pakkojäsen
Seuran noin 20-vuotista taivalta rekisteröityneenä yhdistyksenä juhlittiin Pikku-Huopalahden asukastalossa, suorastaan ityllisessä vanhassa hirsitalossa.
Illan “arvonimet ja kunniamerkit” -osiossa huomioitiin Apinasaaren Heimopäällikköä ja Tommi Lainemaa. Apinasaaren Heimopäälliköstä leivottiin Kestohikihemmo perustajajäsenten jälkeen kolmantena. Arvonimeen oikeutti paljain jaloin juostu maraton -myös maratonista Reinot jalassa tai takaperin olisi titteli voitu myöntää, niin monipuolinen on sankarimme. Lainemalle asetettiin seuran pakkojäsenyys kolmeksi vuodeksi kiitokseksi työstään Mammuttimarssin yhteydessä.
Illan muu osuus jääköön varmuuden vuoksi julkisuudelta piiloon…
PePon sauvakävelyjaosto perustettu
Ensimmäiseksi jaoston johtajaksi Mammutti
Jaostoon on kutsuttu jäseniksi Ylä-Savon Rehveli, sekä Pukkilan Kameli. Jaosto suunnittelee uusintaa MOK-retkestä vuodelta 2006, tällä kertaa sauvakävelyn merkeissä. Retki avoin kaikille hiihto-/kävelytaitoisille. Infoa tipahtelee lisää lähiviikkoina.
Taas kärsitään: vuoden 2016 Masokistin Unelma lauwantaina 06.08
Emme ole vielä päättäneet josko siirrymme takaisin original routelle vaiko pysymme samalla reitillä kuin viime ja tänä vuonna. Muuten speksi tulee olemaan wanha tuttu. Ilmoittautuminen avataan alkuvuodesta.
Mammuttimarssi X 23-24.10.2015
Järjestyksessään kymmenes Mammuttimarssi järjestettiin Liesjärven ympäristön kauniissa ja vaativissa maastoissa 23.-24.10.2015. Juhlavuoden kunniaksi ratamestari oli pannut parastaan, sää suosi ja olosuhteet olivat muutenkin mainiot. Kilpailijat pääsivät virittäytymään tunnelmaan jo lähtöön valmistautuessaan kilpailukeskukseksi valitun Turpoonkosken Kievari Koskikaran puitteissa. Sekä juoksu- että pyöräsarjojen matkat vaihtelivat Maratonista (n.45km) Tuskaan (n.200km). Kaikkien neljän matkan ratojen osalta kilpailijoiden palaute oli ylitsevuotavaa ja tunneskaala ratamestaria kohtaan tuntui vaihdelleen jäätävästä tulikuumaan. Uutuutena tämän vuoden kisassa tarjoiltiin mm. reaaliaikainen GPS-seuranta, joka tarjosi kilpailukeskuksessa viihdyttäviä hetkiä ja toivottavasti kotikatsomoissa uskoa omaisten selviämiseen.
Kilpailun tulokset sekä linkit GPS-seurantoihin ja kilpailijoiden kisaraportteihin.
Anajruh Ökkillääpomieh 10.10.2015
Inhimillisen suorituskyvyn rajoja kolkuteltiin Vantaan Maratonilla
Apinasaaren Heimopäällikkö on hämmästyttänyt urheilevaa maailmaa aiemmin juoksemalla maratonin Reinot jalassa sekä Reinoitta eli paljain jaloin. Tällä kertaa vuorossa oli maraton takaperin!
Juuri tässä lajissa Suomen Urheiluliiton tilastot ovat jossain määrin puutteelliset, mutta uskomme tuloksen olevan Suomen kaikkien aikojen tilastossa top-kärjessä.
Takaperoisurheilua tarkemmin seuraavat odottavat nyt Rääkänpään Runoratsun paluuta kilparadoille: 100 metrin voittamattoman mestarin siirtyminen iän myötä pitemmille matkoille olisi odotettu kehityskulku. Unohtaa ei sovi myöskään takaperin hiihdon sankaria Linnan Pässiä: siinä missä monet etuperin hiihtäjät menestyvät myös etuperin juoksussa, niin samaa voi luonnollisesti odottaa takaperin hiihtäjiltä.
Urheilun kunnian kentät
Hallin Hitaimmalle kymmenes Pirkan Kierros 04.10.2015
Pirkan Hölkkä sinetöi Hallin Hitaimman saavutuksen. Pipan noston arvoinen homma!
Pirkan Kierros
Pohjan Tähti epäonninen Vaarojen Maratonilla 03.10.2015
Raikastavan tuulenvireen (25 m/s) takia Vaarojen Maratonin 130 km matka lyhennettiin 86 kilometriin. On se niin väärin, että nuoret eivät saa liikkua mielensä mukaan! Turha ihmetellä miksi nuoret eivät liiku, kun tällä lailla holhotaan!
Vaikka parkkipaikalta ei kaukana kääntymässä käytykään, niin silti kunniakas neljäs sija Pohjan Tähdelle.
Vaarojen Maraton
Peräkylän Ponnistus Kilometrikisassa 01.05 – 22.09.2015
Ainakin yhdeksän seuramme jäsentä otti osaa pyöräilyn Kilometrikisaan, jota sotkettiin toukokuun alusta näihin päiviin. Runoratsu 7443 kilometrillään oli joukkomme primus inter pares, ajopäivissä (115) taas Lapin Loimu, mutta väheksyä ei pidä Hallin Hitaimmankaan suoritusta: pyörää kierretty oikein tosissaan.
Hämmentävää oli että mukana olleet kolme perustajajäsentä eivät olleetkaan ennakko-odotusten mukaisesti viimeisiä. Vielä pitää kaivaa, että päästään kuopan pohjalle.
Nunaqarfimmiorsuannguit voitokas kuluneella swimrunkaudella
Peräkylän Ponnistuksen edustusjoukkue sijoittui kesän swimrunkisoissa lähestulkoon loistavasti. Kauden kotimaiset kisat olivat Porkkala swimrun ja Solvalla swimrun joihin molempiin tiimi osallistui kokoonpanolla Apinasaaren Heimopäällikkö ja Tenolan Verkonpaino.
Porkkalassa Verkonpaino kiritti Heimopäällikönkin ylittämään itsensä. Vauhti oli niin ylivoimainen että viimeisellä uintiosuudella tiimi päätti antaa muille mahdollisuuden uimalla kohti väärää merkkiä. Yksikään takana tulevista joukkueista ei kuitenkaan tarttunut tilaisuuteen joten tiukka taisto kärkisijoista jatkui. Lopputuloksena oli neljäs sija vain hiuksenhienolla erolla voittajaan.
Solvallassa kaikki meni lähestulkoon täydellisesti. Nunaqarfimmiorsuannguit oli mukana kärkikahinoissa loppuun asti johon ansiokas joukkue pääsikin nopeammin kuin yksikään muista osallistujista lyhyemmän matkan taittajat mukaanlukien. Tämä lähestulkoon voitto noteerattiin tuloksissa merkinnällä AVBRÖT.
Kutajoen Rentukka seuran ennätykseen maratonilla 23.05.2015
Toimituksen tietoon on tullut jo nyt, että Rentukka juoksi Tuusulanjärven maratonilla uuden Peräkylän Ponnistuksen naisten sarjan ennätyksen: 3:45:53 (nettoaika 3:45:49).
Toimitus tekee aaltoja.
Hallin Hitain epäonnistui Rantamaratonilla 19.09.2015
Hitaimman uskaliaana tavoitteena oli ylittää 4:30, mutta kunto ei kestänyt ja tavoiteaika alittui reippaasti. Aina ei voi ylittää itseään.
Yhden kärsimys on toisen ilo 18.09.2015
Masokistin Unelman tuotto siis laskettu
Pakollinen vapaaehtoinen Plan-vero plus samaan osoitteeseen ohjatut peruuttaneiden osanottomaksut tuottivat tänä vuonna kehitysmaitten lapsille. Kilpailunjohtajan epätemokraattisella päätöksellä lahjoitimme lisäksi 100 SOS-Lapsikylälle.
Aina kannattaa kärsiä!
Pistesuunnistajamme pohjoisen turuilla 22-23.08.2015
Johtavat pistesuunnistajamme Korven Keiju ja Imatran Voima & Pohjan Tähtiolivat mukana lajin MM-kisoissa Saariselällä. Toimituksen viimeisimpien tietojen mukaan he löysivät viimeisenkin eli kotiin.
PePo luovuttaa! 17.09.2015
Yleensä Peräkylän Ponnistusta ei ole totuttu yhdistämään luovuttamiseen, mutta nyt sekin muuttuu. PePo:n yhteiskuntavastuun kantaminen laajenee verenluovutukseen. Suomen Punaisen ristin Veripalveluun on luotu seuralle oma ryhmä. Kertoessaan verenluovutukseen ilmoittautumisen yhteydessä kuuluvansa Peräkylän Ponnistus -veriryhmään kuka tahansa seuran jäsen tai muuten seuran toimintaan myönteisesti suhtautuva henkilö kerryttää seuramme mainetta yleisen hyvän tekijänä. Ensimmäinen luovutus ryhmän nimissä on jo tehty ja jatkuva haaste siten heitetty.
Lisätietoa verenluovutuksesta: Veripalvelu
Eka Vekara pikamatkalla kotikulmilla 05.09.2015
Osallistuminen Nuuksio Classic polkumaratoniin on jo useamman vuoden käynyt mielessä, mutta on jäänyt haaveeksi, kun ilmoittautumiset on pitänyt tehdä tosi ajoissa jos mielii mukaan. Tänä vuonna hyvä ystäväni hoiti ilmoittautumisen ja näin päädyin lähtöviivalle.
Kisapäivälle oli sääennustuksessa luvattu vesisadetta ja ukkosta, joten varusteiden valinnassa oli pientä arpomista. Ainoa asuste jonka olin joka tapauksessa päättänyt laittaa oli PEPO:n tekninen paita. Kengiksi valitsin suunnistuskengät, mikä olikin liukkailla ja juurakkoisilla poluilla oiva valinta.
Strategiana oli juosta noin 160 sykkeillä koko matka. Koska reitillä oli jonkin verran vastamäkeä (järjestäjien mukaan n. 1000 metriä vertikaalinousua) oli jyrkimmät mäet käveltävä, jottei sykkeet olisi nousseet liian korkealle. Puolimatkassa aikaa oli kulunut 2 h 15 min, mutta tästä eteenpäin ylämäkiä oli vähemmän, jolloin samoilla sykkeillä juostessa vauhti nousi jonkin verran.
Juttuseuraa riitti mukavasti koko reissulle ja reitti oli hyvin merkitty. Matkalla söin 3 suklaapatukkaa, joten sisään meni n. 600 kcal ja Suunnon T6 mukaan kulutus oli 4800 kcal (varmaan liioittelee). Sekamehua join 1-1,5 litraa, yritin juoda enemmän, mutta vatsassa tuntui heti ikävältä. Onneksi tällaisilla pikamatkoilla ei energian saanti ole niin kriittistä ja kosteutustakin tuli taivaalta kiitettävästi. Pohjan Tähti oli lupautunut jänikseksi ystävälleen Jussille (tavoiteaika alle 4 h 30 min) ja heitä näinkin säännöllisesti matkan aikana. Trendinä oli että alamäessä katosivat näkyvistä (epäilen että heillä oli käytössään jonkinlainen suopulkka, mutta varmoja todisteita ei ole) ja ylämäissä taas näin heitä. Joka tapauksessa heistä oli iso apu sopivan vauhdin pidossa. Maalissa aikaa oli kulunut 4 h 27 min 30 s, keskisykkeellä 158, joten aika tarkkaan suunnitelman mukaisesti tuli mentyä ja olinkin kokonaisuuteen varsin tyytyväinen. [Latojan kommentti: Pohjan Tähti maalissa 10 s ennen Eka Vekaraa. Jossain siellä oli myös Apinasaaren Heimopäällikkö.]
Nuuksio Lassik
Apinasaaren Heimopäällikkö nylkytti jälleen
Heimopäällikön hippeily on jälleen mennyt överiksi. Tällä kertaa paljain jaloin taittui Tampere maraton ajassa 5:12:24. Heikkoa aikaa päällikkö selitteli kramppien liittoutumisella aristavien päkiöiden kanssa viimeisellä kierroksella. Mitään fyysisiä vammoja juoksu ei kuitenkaan aiheuttanut. Henkisellä puolella peruuttamaton lienee tapahtunut jo kauan ennen starttia.
Suoritus lienee lajissaan ainutlaatuinen maamme rajojen sisäpuolella. Ainakin kaksi muuta suomalaista on juossut maratonin luomuna ulkomailla luomujuoksu-sivuston listauksen mukaan.
Todistusaineisto1
Todistusaineisto2
Heimopäällikön Erikoinen 02.09.2015
Ponnistuksen noin 20-vuotisjuhlakilpailu
Peräkylän Ponnistuksen noin 20-vuotisjuhlakilpailu Heimopäällikön Erikoinen kisailtiin Munkinpuistossa. Erikoisen kilpailusta teki, että itse Heimopäällikkö kunnioitti tilaisuutta poissaolollaan.
Toimittajamme raportti
PePo Intönatiönal Biir Mail II-MMXV on rock!
Biir Mail 2.0 pääsi taas tuottamaan oikein mukavia elämyksiä suomalaisille mallassotureille. Fiksummat ulkomaalaiset juoksijat päättivät tällä kertaa seurata heidän hurjaa menoaan turvallisesti sivusta. A veri gut disisön!
Dö Peräkylän Ponnistus ov Suomi held deer sekönt Intönatiönal Biir Mail I-MMXIV -tapahtuma on 26 elokuu ät dö Pirkkolan urheilukenttä (koordinaatit 60°14’00.9″N 24°54’46.4″E).
Not laik viime jiir, ven dö kisat vos hit bai a veri veri bik reinstoorm, dö vedder vos plesant … melkein liian plesant for vat vii toivoimme.
Dö averits tulokset vöör myös mats bettöör ja dö 1st (änt ainoa) fiimeil finits in aika ov 9:12. Ty meidän noulits dis is Suomen ja Pohjosmaiden rekort. Sii häs raitink höör oun blogopostaus ov hänen kokemuksistaan. Juu kan riitink sitä tästä.
Meibii vii wut get oolsou miesten vöörlt ennätys jos yksi ov dö tuomarit, jolla on 5km best taim 13:53 wut häv dö bools to put his varpaat starttiviivalle. Bat, dis kaveri not duuink his muut skottikaverit veri ylpeä. Dö vööd pehmolelu is coming mieleen.
Enivei, hiir is dö ofitsial kisavideo. ja oolsou dö viralliset risalts ät beermile.com.
Nauttikaa!
Juuso Simpanen ja Teija Honkonen Masokistin Unelman voittoon 22.08.2015
Ensimmäisen ultransa juossut Juuso Simpanen voitti Masokistin Unelman ylivoimaisesi kuumiin olosuhteisiin nähden erinomaisella ajalla 8:22:39. Naisten sarjan voiton vei Teija Honkonen niinikään hyvällä tuloksella 9:20:19.
Miesten Minin voitti Tapio Talvitie ja naisten Pehtorinna Nuuksion Nuoli.
Tulokset.
Tour de Peräkylä Parte Dos 07-08.08.2015
Tour de Peräkylän kakkosjoukkueeseen pudotetut veturi (Tenolan Verkonpaino) ja jarrumies (Sarvijoen Eka Vekara) lähtivät tiputuksesta sisuuntuneina perjantaina 07.08.2015 iltapäivästä puskemaan vastatuuleen Karhusuolta kohti Tammisaarta. Matka taittui kahdestaan, koska suuresta mainostamisesta kansallisessa mediassa huolimatta ei löytynyt enää lisää halukkaita tutustumaan Suomen maanteihin tällaisen luppoisan pyöräilykierroksen muodossa.
Ensimmäinen varsinainen ruokapysähdys tapahtui jo perinteisellä pysähdyspaikalla Perniön ABC:llä. Sieltä matka jatkui Kemiön kautta Paimioon, jossa huoltamoa sulkemassa ollut nuori naistyöntekijä hämmästyi pyöräilykaksikosta. Ei ollut tyttö ilmeisesti ennen nähnyt miten vaseliiniia lisätän pidemmällä pyöräilyreissulla parkkipaikalla tahrimatta pyöräilyhousuja ja kalsareita (***).
Paimiosta matka jatkui Kaarinan kautta Naantalia kohti, vähän ennen Naantalia pysähdyimme auki olevalle huoltamolle, josta saimme epäselkokieliset ohjeet kuinka edetään sieltä takaviistoon Auraan. Pienen harhailun jälkeen löytyi oikea tie, joka vei Humppilaan. Vähän ennen Humppilaa Verkonpaino alkoi tylsistyä ja pyysi minua kertomaan hauskoja juttuja tai vitsejä; on ollut helpompiakin hetki vitsien kertomiseen. Humppilasta jatkoimme kohti Autokeidasta, vähän ennen sinne tuloa huomasin että horisontin saa keinumaan ilman merenkäyntiäkin, kun syö vähän liian vähän hiilareita pitkälle pyöräreissulla. Autokeitaan 24 h aukioloaika aiheutti meissä spontaaneja ilonhuutoja, reissun kolmas stoppi tuli juuri oikealla hetkellä. Terveellisen hampurilaisaterian jälkeen jatkoimme matkaa. Tosin kyseinen pit-stop ei ollut Vekaran vakiotasolla Verkonpainon vatuloidessa huusin puolella… Vastatuulesta ja pienestä vesisateesta (beesaaminen muistutti painepesuripesua, joten luovuimme siitä vähäksi aikaa) huolimatta matka taittui kohtuullista vauhtia. Veikkolan jälkeen kävimme pikku tutustumiskierroksella Siuntiossa ja takaisin. Näin pyrittiin varmistamaan edes lyhyt matka ilman vastatuulta. Tällä kierroksella iski toinen hiilarivaje, mutta sekin korjaantui samalla hoidolla kuin edellinenkin eli runsaasti karkkia ja suklaata.
Takaisin Karhusuolle saapui kaksi onnellista, mutta väsynyttä miestä (kuin kaksi marjaa). Tehollista pyöräilyaikaa kului 16 h 57 min 23 s (ka. 29,5 km/h) ja kokonaisaika oli 19 h 41 min 17s (25,5, km/h) eli pääsimme tavoitteeseemme alle 20 h kokonaisaikana. Matkaa kertyi mittarista riippuen 503 - 511 km. Tarkoitus oli myös nauttia koko matkasta, suurimmaksi osaksi myös tässä onnistuttiin, mutta rehellisyyden nimissä mahtui tuohon reissuun hetkiä, jolloin nauttiminen ei ollut päällimmäisenä tunteena.
(Tunteitten tulkkina Eka Vekara)
*** Latojan kommentti: ennen wanhaan huoltoasemilla huollettiinkin ja vaseliinia pistettiin muuallekin kuin haarojen väliin, nykyäänhän niitä on vaikea erottaa hyvinvarustellusta R-kioskista…
Tour de Peräkylä Parte Uno 31.07-01.08.2015
Jo perinteinen pyöräilytapahtumien häirikkö Tour de Peräkylä käytiin perjantaiehtoosta lauwantaiehtooseen. Tällä kertaa maakisena tavoitteena oli sotkea 500 km vuorokaudessa. Mukana matkassa Salppurin Simpauttaja, Rääkänpään Runoratsu ja jarrumiehen kannuksensa jo aiemmin sinetöinyt Système U:n reliikkimme.
Taktiikaksi oli valittu Go West, young man, mikä toimi loistavasti.
Matkaan lähdettiin Espoonlahdesta, mihin miehemme olivat suorittaneet hiukan eri pituiset prologit. Siitä sitten alakautta (Kirkkonummi-Inkoo-Perniö-Kemiö) Turkuun ja yläkautta (Mynämäki-Yläne-Loimaa-Forssa-Loppi-Klaukkala) kotia. 500 km:n haamuraja saatiin rikki ja vieläpä selvästi alle 24 tunnin.
Mäkikirikilpailun pallopaita meni Simpauttajalle. Salpausselän harjuilla tehty harjoittelu ei ole mennyt hukkaan!
Kaupungit Ranskassahan suorastaan kilpailevat päästäkseen Tour de Francen reitille ja samaa oli aistittavissa nytkin: haastavasta ajankohdasta (aamuyö) huolimatta Sauvon kunnan edustaja oli ottamassa joukkuettamme vastaan, Turussa paikallinen media pyysi oikein haastattelua ja Lopella aaltoja tien vieressä tehneet kannustajat olivat pukeutuneet parhaimpiinsa!
Jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan leppoisasta pyöräilytapahtumasta, niin Parte Dos poljetaan tulevana viikonloppuna: 500 km / 24 h ja ilmoittautuminen on auki.
Intönational Biir Mail 26.08.2015
Näköjään ekasta kerrasta ei oltu opittu mitään ja PePo on nyt järjestämässä Intönational Biir Mail -kisaa toista kertaa.
Punaisisia neniä ja pohkeita varmasti taas nähdään (ylikunnon merkkejä?), mutta kovan ukkoskuuron tulo on vielä epävarma. Kuitenkin edellisen vuoden ohrapirtelösankarit saavat haluamansa mahdollisuuden ottaa uudelleen mittaa omista rajoistaan ja samalla yrittämään päästä jopa korkeammille (tai sitten alemmille) sijoille maailman virallisen Beer Mile tilastoissa. Uusia uhreja myös toivotaan mukaan.
Ja Intönatiönal kilpailu tämä taas todella onkin, sillä lähtöviivalla on merten takaisten kaukomaitten kansalaisista ainakin yksi kappale (olettaen että passin tarkastusprosessi ennen starttia menee läpi).
Ofitsial kisan infopaketti ja ilmoittautumisohjeet tästä.
Pohjan Tähtikö Rentukan johdatti maaliin?
Ihmettelee latojamme…
Rentukka retkeili halki tunturilapin
Koska eteläisessä Suomessa on lämpöä riittänyt, päätti Rentukka lähteä heinäkuun pitkälle lenkille pohjoiseen. Sopivaksi päiväretkikohteeksi valikoitui polkujuoksuseura NUTS:n ystävällisesti tarjoama mahdollisuus hölkätä hyvässä seurassa halki kauneimman tunturilapin Ylläkseltä Hettaan.
Tunturiylängölle oli luvassa lähes hellelukemia eikä sääskiäkään ollut juuri nimeksikään. Mäkäröitä toki nyt edes sen verran, että notkelmissa tuskin eteensä näki. Retkeilytunnelman uhkasivat pilata ainoastaan lähtöpaikan naistenvessassa kuullut supatukset “toi on joku tosi kova tyyppi, kun se näyttää olevan Peräkylän Ponnistuksesta”. Ennakkosuosikin paineet eivät kuitenkaan musertaneet.
Leppoisatahtinen 125km:n retkeily vei aikaa alle 21 tuntia ja matkalla ehti mainiosti nauttia evästauoista ja upeista maisemista. Sekä kannustaa loppumatkasta ohi pyrkiviä sprinttimatkan 55km juoksijoita.
NUTS-kisasivut
MasU käy kaupaksi kuin Kreikan valtion velkakirjat 28.07.2016
Montaa tuntia ei Masokistin Unelman yksi paikka kerennyt kaupan olla kunnes päästiin taas myymään ei-oota. Että täyttä on taas.
Masokistin Unelmaan yksi paikka 27.07.2015
Välillä jo täyteen myytyyn Masokistin Unelmaan tuli peruuntumisten myötä yksi paikka. Mikäli haluat tulla kärsimään, niin otappa yhteyttä järjestäjiin.
Luonnollisesti voit ilmoittautua myös jonotuslistalle, missä on vielä enemmän tilaa!
Peru kasvaa PePon tuella
Pepon troikka on jo pitkään kantanut huolta Perun ulkomaisten investointien laimeasta kasvusta eikä aikaillut nyt kun aiemmat investoinnit vapautuivat uudelleensijoitettavaksi. Investointi suunnattiin Kiva-organisaation kautta selkeään kasvusegmenttiin eli hanhien – noiden älykkäiden luontokappaleiden – hankintaan. Operatiivinen toiminta annettiin asiassa ansioituneen Diana Iriksen vastuulle, jonka yrityksen taseeseen investointi kirjattiin SVOP:in kaltaiseksi tase-eräksi. Investointi kasvatti välittömästi Perun ulkomaisten investointien määrää 0.00000003 prosentilla ja muutoksen odotetaan näkyvän World Bank:in 2016/Q1 tilastoinnissa. Kasvuyritys
Peräkylän Ponnistuksen noin 20-vuotisjuhlakilpailu 02.09.2015
Peräkylän Ponnistus juhlistaa noin 20-vuotista eloaan juhlakilpailun muodossa. Perinteisten “mitä pitempi matka, sitä tyhmempi mies” -formaattiemme sijaan nyt ratkaisevaa on nopeus ja taktinen äly/älyttömyys!
Apinapäällikön Erikoinen
Runoratsu ja Kolmonen tois pual jokkee 27.06.2015
Rääkänpään Runoratsu ja Lahden Kolmonen kävivät morjestaan turkulaisia. Runoratsu antoi näytöksen hyvän ennakkosuunnittelun ja tasaisen vauhdinjaoan voimasta. Seuraamme edusti ensimmäisellä maratonillaan myös rouva Kolmonen, jonka yleisurheilun ystävät tuntevat aiemmin lähinnä 10-ottelusta.
Paavo Nurmi Marathon
Peura tuplamestariksi Suomen Mestaruuskisoissa 27-28.06.2015
Viikonloppuna kisailtiin SAULin järjestämillä Suomen Mestaruuskisoissa yleisurheilussa Eläintarhan urheilukentällä. Huhmarin Peura ei kauheasti tykkää pitkistä, hiostavista lajeista – kahden kultamitalin voittamiseen (100 ja 200m) oikeutti reilun 49 sekunnin (yhteensä!) suoritus. Sprintin ultramatkalla (400m) jäi häkellyttävästä loppukiristä huolimatta tulokseksi kunnioitettava hopeamitali. Onnea tuoreelle Suomen tuplamestarille!
PS! Kaikki kolme suoritusta olivat myös uudet henkilökohtaiset ennätykset!
Tu lok sia
Rullaati rullaa Kalajoella 13-14.06.2015
Suomenlinnan Susi ja Iin Puhuri kävivät Tapani Kansan hengessä laittamassa asfaltin rullalle Kalajoen hiekkoja pöllyttäen. Kun kerran sinne saakka matkustettiin tasaisten maastojen ääreen, päätettiin nauttia samalla reissulla sekä rullaluistelusta että -hiihdosta. Tavoitteena 100 km kumpaakin, joka Sudelle on matkana pelkkä sprintti, joskin lajit aavistuksen vieraita. Puhuri taas tiedosti jo ennen suoritusta ja erityisesti sen aikana liikkuvansa suorituskestoltaan itselleen vierailla vesillä.
Kalajoen Kutsu
Kun ruutia on tarpeeksi, niin kuivuudesta ei niin väliä – Verkonpainon toisenlainen Juhannus 20-21.06.2015
Alastaron moottorirataa kierrettiin Juhannuksena vaihteeksi hernerokkamoottorien voimin ja mukana 24h-spezialistimme Tenolan Verkonpaino. Erikoismiehemme otti sokan turhana painona irti heti alussa ja sääti kaasarin rikkaammalle seokselle: lopputulemana ei vähempää kuin makaamattomien sarjan voitto ja moottorirataa rullautui 639 kilometrin verran. Voiko tähän muuta todeta kuin Hic!
Ratareisi
Heimopäällikkö nylkytti paljaalla
“Juosta rekkasin kaheksan nelejännestä ja huikosen päälle” kommentoi Heimopäällikkö kotisohvalta luomuna juoksemansa puolimaratonin jälkeen. Aikaa suoritukseen kului 2.16.13. Keli oli suosiollinen kuluvan vuoden juhannuksena järjestetyn Paloheinämaratonin aikana. Sateen pehmentämä kivituhka useamman vuoden hiekoitussepeleillä kuorrutettuna on halpa jalkahieronta ja ihon kuorinta. Raikas ilma oli helppoa hengittää. Ainoastaan luomusuihku jäi saamatta sateen tauottua juoksun ajaksi. Kilpailun järjestäjä lupasi ottaa asian huomioon jatkossa.
PePon historian ensimmäinen Venla-joukkue vauhdissa Paimiossa!
Miehillä joukkue jäi tänä vuonna pähkäilyn asteelle (***), joten vastuu oli seuran naisten lihaksikkailla hartioilla. Ei ollut kuitenkaan suuri yllätys, että vastuu kannettiin ja homma hoidettiin menestyksekkäästi kotiin. Lähtönumero oli 1322, mutta ensi vuonna startataan sijalta 266! Onnenkyyneleiden seasta todettiin, että tässähän pitää alkaa melkein treenata – kuka milläkin tavalla. Joukkueessa juoksivat Karhusolan Tiukunen, Huhmarin Peura, Paloheinän Pantteri ja Kutajoen Rentukka.
*** Toimituksen kommentti: muissa joukkueissa testosteroni kiehui pohjaan ainakin Hallin Hitaimman, Eka Vekaran, Pohjan Tähden ja Tasurin toimesta…
Stairways kärsittiin taas 10.06.2015
Patmanin triathlon seurapiirien puheenaiheena
Peräkylän Ponnistuksen perinteinen alkukesän kärsimys käytiin taas Malminkartanon maisemissa. Juoksun reittiähän jotkut ovat kuvanneet sangen raskaaksi unohtaen kuitenkin, että hyvinkin puolet on erittäin nopeata tai tasaista. Tällä kertaa voitot veivät jotkut, mutta itsensä voittaneita olivat kaikki.
Seuran oma poika Padasjoen Patman hämmästytti triathlonillaan: edellispäivänä Yksykli Open, Stairwaysissä aikuisten sarjan voitto, minkä perään rankka jääkiekkoturnaus!
Toimittajan raportti ja tulokset
Yksykli Open:issa yksipyöräilyn kerma koolla 09.06.2015
Yksipyöräilyn SM-kilpailuja kisattiin taasen Peräkylän Ponnistuksen sateenvarjon alla. Tänä vuonna myös valtamedia huomioi kilpailumme kiitettävästi.
Yksykli Open 2015
Hallin Hitain Pirkkana 07.06.2015
Täyteläiset tulokset eivät Hämeestä ole vielä Peräkylään asti valuneet, mutta huhu kertoo että rupusakki olisi jäänyt kirkkaasti taakse Pirkan Pyöräilyssä.
Tasurin lauwantai-Triathlon 06.06.2015
Aamulla banaania poskeen ja kuntopiiri päälle. Siitä aamiaisen ja pikku lepäilyn jälkeen Salmeen kuntosuunnistukseen. Vitosen lenkki lienee vähän venähtänyt, mutta ei luultavasti seiskaa pidemmäksi, kun tällä kertaa ei päässyt mitään kunnon kiemuroita syntymään. Pienen huilin ja kunnon tankkauksen jälkeen pitikin lähteä jo Perniöön päin. Onneksi ei ollut edellisestä jäänyt pummivaihde päälle, joten päivän päätteeksi Tasuri sai kunto-kuusikympiltä pokata kolmospalkinnon.
Heimopäällikkö herätti pahennusta luomuna
Heimopäällikkö osallistui kovatasoiseksi tunnettuun Maastowarttiin Hyvinkään Sveitsin poluilla luomuna juosten. Luomudebyytin kruunasi toinen sija 6km miesten sarjassa ajalla 40.45 mikä aiheutti keskustelua vaadittavasta minimivarustuksesta. Tiettävästi tulos on Peräkylän Ponnistuksen paljasjalkajuoksun ennätys.
Tulokset
Tour de Peräkylä kilpailukalenteriin 28.05.2015
Peräkylän pyöräilyklassikko sotketaan tällä kertaa viikonloppuna 31.07 – 02.08.2015. Joko perjantai-ehtoosta lauwantai-iltaan tai lauwantaista sunnuntaihin; lopullinen ajankohta lyödään lukkoon lähellä ko. viikonloppua sääennusteen mukaan. Jos viikonlopulle luvassa vain auringon paistetta eikä ollenkaan kovaa vastatuulta, kaatosadetta tai muuta mukavaa, niin hätävarana on seuraava viikonloppu (07-09.08).
Alustavan lupsakkana tavoitteena on 67 hyvärakkoisen poronkusemaa. Myös karppaajat ovat tervetulleita tapahtumaan, mutta tulee muistaa että järjestäjillä ei ole vakuutusta umpitautien varalta. Muu speksi saattaa vielä tarkentua lähempänä tapahtumaa.
Tarkempia tietoja kilpailunjohtajalta.
Salppurin Simpauttaja otsikoissa 24.05.2015
Tai ainakin ylläolevassa otsikossa. Simpauttaja nimittäin kohautti kansaa kiusaamalla Giro d’Espoon kärkimiehiä ihan tosissaan, helpolla ei voitto irronnut tänä vuonna.
Giro d’Espoo
Pohjan Tähti kierteli Karhunkierrosta loistokkaasti 25.05.2015
Niinsanotuille “normaaleille ihmisille” Karhunkierros kolmessa päivässä on vaativa jotos. Vaan miten on Pohjan Tähden kanssa?: ensin kierros yhteen suuntaan, minkä jälkeen muistaen että takaisinkin pitää päästä eli sitä myötä kotia. Ja alta vuorokauden! Hip hop myös Annalle (August Väkevän naisten sarjan reittiennätyksen pitäjälle)!
Karhunkierros by Pohjan Tähti
Kevätkyntö Kattilalaaksossa 21.05.2015
Korven Keijun taiteilijanimi vahvistettiin
Ponnistuksen kevätkokous elikkän Kevätkyntö pidettiin Iin Puhurin villalla. Loppuvuoden merkittävien linjausten ohella vahvistettiin Korven Keijun taiteilijanimi -Hellurei entinen elämä!
Aurora hoiti kokouksen jo rutiinilla.
Iin Puhurille kiitokset järjestelyistä!
Hiekkaharjun Habermas Kuopion kuuden tunnin kermaa 25.05.2015
Habermas mahtavasti yli 60 km Kuopion kuuden tunnin kilpailussa. Edusti tosin kasvattajaseuraansa Mustia Kynsiä…
Kuopio 6h
August Väkevä muuttaa sääntöjään hädän hetkellä 17.05.2015
Olimme sitoutuneet lahjoittamaan osan kilpailun tuotoista Plan:in “Koska olen tyttö” -kampanjalle. Kilpailun johto päätti kuitenkin tynaamisesti uutelleensuunata tuotot hädänalaisimpien tilanteeseen ja lahjoituskohteeksi vaihdettiin Nepalin lapset Plan:in kautta.
August Väkevää kunnioitettiin Nuuksiossa 02.05.2015
Ponnistuksen perinteinen kevätklassikko Majakka ja Sivuvauna alias August Väkevän muistokilpailu kisailtiin taasen. Voitot veivät Ponnistuksen ykkösjoukkue ja Riathlonittaret.
Draamaa kilpailuun aiheuttivat lasten yökylä-vaatteet. Huh!
Reportterimme ei niinkään märkä raportti
Peräkylän Ponnistus kanniskeli kortensa Nepalin kekoon 30.04.2015
Peräkylän Ponnistus lahjoitti Nepalin maanjäristyksen uhreille sekä Plan:inettä Suomen Punaisen Ristin kautta.
Haastamme kaikki Suomen huuhaa-yhdistykset seuraamaan jalanjälkiämme! Miksei muutkin.
Masokistin Unelmalle suojelija 24.04.2015
Tupla-Fakiiri Ari-Pekka Julkunen suojelijaksi
Masokistin Unelman ensimmäiset noin 15 vuotta on lipsahtanut suojelijatta, ihan vaan hyvällä tuurilla olemme kärsimystä ihmisille tuottaneet. Vaan nytpä saadaan tähänkin korjaus: ensimmäisenä ihmisenä Paloheinän Fakiiriksi kruunattu Ari-Pekka Julkunen on suostunut kilpailun suojelijaksi ja masokismin henkiseksi varmistajaksi.
Taas kärsitään rapian viikon päästä! 23.04.2015
(mainos jota ei ole maksettu)
Ponnistuksen perinteinen kevätklassikko Majakka ja Sivuvaunu alias August Väkevän muistokilpailu avaa seuran kesäkauden (uinti ulkoaltaassahan kuuluu meillä talven iloihin). Kilpailukeskus on Solvallan urheiluopistolla ja kilpailu käydään Nuuksiontien tasaiseksi ja nopeaksi kehutulla reitillä. Kilpailun säännötkin ovat niin yksinkertaiset, että niitten ymmärtämisessä ei ole vaikeuksia ollut kuin seuran omilla edustajilla.
Kilpailun infopläjäys
Yksykli Open tiistaina 09.06
Yksykli Openin päivämäärä lyöty lukkoon: kilpailu kerää maan johtavat yksipyöräilijät Paloheinän pyöräilypyhättöön tiistaina 09.06.2015 klo 18:00.
Lajikirjo näillä näkymin sama kuin edellisellä kerralla.
Masokistin Unelma täynnä 13.04.2015
Masokistin Unelman osanottorajoitus otti ja tuli täyteen. Koska peruuntumisia yleensä tulee, niin jonotuslistalle voi ilmoittautua. Sangen kyseenalaista on kannattaako jonotuslistalle ilmoittautua, sillä voi joutua kärsimään.
Peräkylä Open 23.03.2015
Maailman keilailevan nuorison kerma kokoontui maanantai-ehtoolla Sellon keilailu-areenalle, missä ratkottiin Ponnistuksen avoimia keilailumestaruuksia. Tässä kilpailussa voittajia olivat kaikki ja muun muassa Mansikka, Samuel, Milka, Järvihaukka ja Susanna.
Huippu- ja huuhaa-urheilua tarkemmin seuraavat ovat jo kiinnittäneet huomiota Iin Puhurin ja Hyvinkään Stopparin lähes yli-inhimilliseen suoritukseen: edellisenä päivänä Mammuttiuinti ja vain vuorokauden levon jälkeen Peräkylä Open! Asian- ja muunkin tuntijoittemme näkemyksen mukaan vertailua voi hakea hakea vain Virénin juoksuista Montrealissa (vitosen finaalia seuraavana päivänä maraton).
Hirttoperä hoito
Mammuttiuinti Kuusijärven uimastadionilla 22.03.2015
Kylmäveriset atleettimme kokoontuivat Ponnistuksen avoimiin uintimestaruuskilpailuihin Kuusijärvelle. Jäät vain hötkyivät, kun vaismyllerimme pistivät plaanissa vettä rullalle.
Toimittajamme raportti ja viralliset tulokset
Suomenselän satanen selätetty 14.03.2015
Suomenlinnan Susi ja Kutajoen Rentukka pääsivät Suomenselän Satasen selättäjien kerhon harvoiksi ja valituiksi numeroiduiksi jäseniksi taisteltuaan föhn-tuulta ja 90-luvun järvisiä vastaan koko pitkän päivän.
Sadan kilometrin hiihtoja järjestetään valitettavan vähän. Vielä vähemmän järjestetään sellaisia satasen hiihtoja joissa on hiihtotarkoituksiin kohtuulliset olosuhteet, kuten esim. pakkasta ja lunta.
Ähtäristä tämmöinenkin tapahtuma kuitenkin löytyi. Tapahtuman pahimmat haasteet liittyivät olosuhteiden (lämpötilan vaihteluväli yli 20 astetta) lisäksi varuste- ja voitelupuoleen (Mikä pitoalue? Mikä sikli?) sekä järjestäjien asettamiin ikäviin aikarajoituksiin (11 tuntia).
Näistä huolimatta Renttu ja Susi selviytyivät reippaalla marginaalilla maaliin. Susi yritti järjestää pientä jännitystä maaliintuloaikarajan kanssa, mutta oikeastihan mitään hätää ei ollut, koska jäljellä oleva suoritusaika mitattiin kuitenkin minuuteissa eikä sekunteissa… Rentun mainittavimmat haasteet liittyivät lääkärin määräämien palautus- ja lääkejuomien nauttimiseen banketissa. Tutustu tapahtumaan Suomenselän Satanen
Mammuttiuinti 22.03.2015
Peräkylän Ponnistuksen avoimista uintimestaruuksista kamppaillaan taasen sunnuntaina 22.03 klo 15:00 Kuusijärven uintistadionilla. Matkoina perinteiset 50 m ja 100 m; tarvittaessa yleisön pyynnöstä JORYn hyväksynnällä myös ultramatka 200 m. Kilpailunjohtajana toimii Eka Vekara (eka.vekara perakylanponnistus.fi, +358407234547), jolta voi kysellä tarkempia yksityiskohtia ilmoittautumisprotokollasta, osanottomaksusta, vaadittavista kilpailulisensseistä ym.
Peräkylän Ponnistus hiihdon Maakuntaviestissä 24.02.2015
Ponnistuksen hiihdon ykköstykit jättivät tänä vuonna Falunin kisat väliin ja satsasivat kaiken Maakuntaviestiin.
Perinteisesti joukkueemme taktiikkana on ollut hämätä vastustajat vaihdoissa: muutaman minuutin teknisesti viivästetyllä vaihdolla on peesaajat tiputettu pelistä pois. Tällä kertaa kilpailevilta joukkueilta otettiin luulot pois vaihtamalla hiihtojärjestystä viime tipassa: starttiin joukkueen kuutostykki STM, jonka tavoitteena oli saattaa ykköstykki Tasuri matkaan hyvistä takaa-ajoasemista. Taktiikka toimi oiwasti ja Tasuri pääsikin ajamaan takaa lähes kaikkia muita joukkueita! Tasurilla olikin helppo työ petrata sijoitusta pykäläkaupalla. Eka Vekara ja Iin Puhuri jatkoivat takuutyötä. Ankkuriosuuden primus interpares oli Verkonpaino, joka loppusuoran kamppailussa suorastaan murskasi vastustajan ja lopputuloksena viittä -vai oliko se viittätoista…- vaille kokonaiskilpailun voitto.
Maakuntaviesti
La Rogaining des Rois 06.01.2015
Siinä missä toiset vetävät Loppiaisena kuninkaitten kakkua (la galette des rois) naamaan, niin toiset viettävät päivänsä mieluummin etsimällä rasteja metsästä. Eli harrastavat rogaining -urheilua (suomeksi rogaining). Tässä tapauksessa toiset oli yhtä kuin Paloheinän Pantteri, Suomenlinnan Susi, Imatran Voima ja Pohjan Tähti, jotka ottivat menestyksekkäästi osaa perinteiseen Loppiaisrogainingiin.
Masokistin Unelman ilmoittautuminen avattu 25.01.2015
Kärsimystä janoavan kansan odotus on taas palkittu: Masokistin Unelman ilmoittautuminen on avattu ja infopläjäys löytyy täältä.
Olde Pharte French Cinema Club on the war-path again 23.01.2015
Toisinaan Mustanaamio poistuu viidakosta ja liikkuu kaupungissa kuin kuka tahansa meistä
Taas tuli se aika vuodesta, kun Wanhat Pierut poistuivat lähiöistä ja liikkuivat kuin -lähes- kuka tahansa meistä. Sokka irti! – Täältä tultiin Helsingin yöelämä!
Peräkylän Ponnistus mukana talvikilometrikisassa 20.01.2015
Moni jättää takamuksensa pehmiämään talven ajaksi. Mutta aivan turhaan, sillä rasvaamattomien ketjujen kitinästä, rengasrikoista, laahaavista jarruista ja monista muista pyöräilyn iloista voi mainiosti nauttia talvellakin! Niinpä Peräkylän Ponnistuskin on kaikkien vakavasti otettavien talvipyöräilijöitten kiusana perinteisessä talvikilometrikisassa.
Tasavallan Pehtoorin uudenvuodenpuhe 01.01.2015
Pehtoori on puhunut. Hic