Peräkylän Ponnistuksen noin kuudennet Lasten Kesä-Olympialaiset käytiin Kauniaisten Olympiastadionilla 03.06.2008. Kilpailuja suosi kaunis sää ja tuulikin pysyi sallituissa lukemissa (2.0 m/s), joten tulokset ovat tilasto- ja ennätyskelpoisia.
Kilpailut aloittaneessa pituushypyssä joillain atleeteistamme oli odottamattomia vaikeuksia suoritustekniikkansa kanssa, mikä on täysin ymmärrettävää tämän tason kilpailuissa: lehterit pullollaan katsojia mediasta puhumattakaan saa suurkilpailujen ensikertalaisen helposti hämilleen! Kilpailujen edetessä osanottajien suorituksiin löytyi kuitenkin tarvittava rentous, joten huipputulosten syntyminen oli selviö.
Optimaalisen harjoittelun ja huippukunnon ajoittamisen esimerkiksi voisi nostaa -ei siinä etteikö muitakin kandidaatteja olisi ollut- Veeti Valkaman, joka yli tuplasi pituushypyn viimevuotisen tuloksensa ja vauhtiin päästyään heitti palloa lähes kolme kertaa viime vuotista pitemmälle sekä jätti vuotta vanhempansa lähes seisomaan lähtötelineisiin pikajuoksussa. Siinä sitä on Evilälle, Pitkämäelle ja Usain Boltille esimerkkiä!
Avoimen sarjan 100 metrin takaperin juoksu saavutti ennennäkemättömän suosion, sillä tulevaisuuden lupausten lisäksi melkoisen moni nuoremmistakin päätti koetella voimiaan tässä Lasten Olympialaisten kuninkuuslajissa. Takaperäisyysihmeitten Linnan Pässin ja Rääkänpään Runoratsun loistaessa poissaolollaan voiton vei itse Peräkylän Pehtoori Iin Puhuri ainoalla 30 sekunnin haamurajan alituksella.
Tulokset ikäluokittain
Vuosikerta 2006 Unisex (pituushyppy, pallonheitto, 40m juoksu):
- Veeti Valkama 3 p (0.25 m / 2.28 m / 20.4)
Vuosikerta 2005 Unisex (pituushyppy, pallonheitto, 40m juoksu):
- Oliver Laakso 9 p (0.60 m / 1.78 m / 55.2)
- Iida Heinolainen 5 p (0.40 m / 1.63 m / 1.23.0)
- Eemi Heinolainen 4 p (0.24 m / 1.15 m / 56.2)
Vuosikerta 2004 Unisex (pituushyppy, pallonheitto, 40m juoksu):
- Sampo Rostèn 3 p (1.82 m / 2.92 m / 15.6)
Vuosikerta 2003 Unisex (pituushyppy, pallonheitto, 60m juoksu):
- Eemil Ylä-Nikkilä 6 p (2.18 m / 11.40 m / 14.5)
- Olli Heinolainen 3 p (1.84 m / 8.73 m / 16.0)
Vuosikerta 2002 Unisex (pituushyppy, pallonheitto, 100m juoksu):
- Eero Halenius 6 p (2.08 m / 5.79 m / 26.3)
- Sini Siimes 3 p (1.45 m / 3.85 m / 27.0)
Vuosikerta 2001 Unisex (pituushyppy, pallonheitto, 100m juoksu):
- Iida Rostèn 5 p (2.61 m / 10.06 m / 20.8)
- Harri Irjala 4 p (2.04 m / 18.25 m / 23.5)
Viime vuosituhat Tytöt (pituushyppy, pallonheitto, 100m juoksu):
- Henriika Ylä-Nikkilä 14 p (2.63 m / 12.77 m / 20.07)
- Heli Halinen 13 p (2.68 m / 12.14 m / 21.19)
- Emma Turunen 7 p (2.50 m / 11.90 m / 22.5)
- Riikka Halinen 7 p (2.42 m / 11.51 m / 21.6)
- Anni Heinolainen 4 p (2.20 m / 10.99 m / 22.0)
Viime vuosituhat Pojat (pituushyppy, pallonheitto, 100m juoksu):
- Petteri Irjala 6 p (3.31 m / 31.76 m / 18.0)
- Ilari Sirola 3 p (2.56 m / 26.20 m / 20.15)
100m juoksu takaperin – Avoin Sarja
- Iin Puhuri 28.7
- Petteri Irjala 30.0
- Suinulan Teräsmies 31.22
- Sini Rostèn 35.0
- Ilari Sirola 37.0
- Tuula Halinen 40.0
- Riikka Halinen 41.8
- Iida Rostèn 47.0
- Henriika Ylä-Nikkilä 48.0
- Emma Turunen 51.0
- Harri Irjala 56.6
- Sini Siimes 1.15.0
- Eero Niemivirta 1.29.0
Kuvasatoa
Kaming suun…