Mammuttimarssi 25-26.10.2013 Raaseporissa ja lähistöllä

Tänä vuonna Mammutti teki paluun kilpailun johtoon, ratamestarin isoissa saappaissa käyskenteli viimevuotiseen tapaan Karhusolan Tiukunen.

Mammuttimarssi käytiin 32 marssijoukkueen ja 20 pyöräilyjoukkueen voimin Raaseporin ympäristössä 25.-26.10. Kilpailunjohtajan ihannesäähän ei aivan ylletty vaikka sadetta toki saatiin ja pehmeyttä löytyi maastoista kisailijoille varmasti ihan tarpeeksi. Lähtö oli porrastettu kolmeen osaan puolen tunnin aikana tapahtuvaksi ja taisivatpa kaikki löytää oman ryhmänsä. Tuloslaskennan hektisimmät ajat koittivatkin pian tekstiviestien sataessa puhelimiin ja toimitsijoiden lausuessa taikasanoja yhteysohjelmien toimintakuntoon saattamiseksi. Samaan aikaan uintirastilla valmistauduttiin paparazzien ja gourmet-kokkien avustuksella tulevaan kansanvaellukseen. Rastikoodien teemana oli järjestävän seuran jäsenistön taiteilijanimistö, josta saatiinkin uusia, oivan mielenkiintoisia versioita Runkoratsun ja Hyvinkään Stripparin muodossa. Tätä tapaa tultaneenkin käyttämään uusien jäsenten nimeämisessä.

Ensimmäinen rasti sai aikaan kuhinaa kun sitä pummasivat puheiden mukaan monetkin etenijät. Jalkaisin Mahotonta valloittaneet 3 joukkuetta muodostivat ensimmäiseltä rastilta alkaen kaksi ryhmää. Pienellä erolla kärjessä etenivät Raivojuoksija (Jari Pitkäkoski) ja Vetokankaan Vikkelä (Sakari Haka). Kolmantena eteni Mahottoman jo monesti valloittanut Nopsakoipi (Jouni Nurminen). Näiden ryhmien ero kasvoi hiljalleen. Mainittakoon, että Raivojuoksija käväisi uimassa jopa kahteen otteeseen kaaduttuaan uintirastilla vettä hakiessaan vaatteet päällä takaisin jorpakkoon. Pelastavana Gabrielina toimi kuitenkin aina ja kaikkeen valmis ja valmistautunut Hyvinkään Stoppari lainatessaan vielä kuivat kamppeensa samankokoiselle etenijälle. Maaliin parivaljakko saapui jopa alle 22 tunnin, lopulta n. 2,5 tuntia Nopsakoipea aikaisemmin joka jouduttiin kisa-ajan ylityksen vuoksi tiettävästi ensimmäistä kertaa hylkäämään.

Runtulaisilla kilpailu kävi paljon tasaisempana sijoitusten vaihdellessa kesken kisaa. Pohjan Tähdellä vauhti kiihtyi loppua kohden niin, että saavutettuaan kärjen rastilla 10, olivat muut jääneet seuraavalla rastilla jo selvästi. Peräkylän Ponnistuksen kautta aikain ensimmäinen sarjavoitto Mammuttimarssilla(?) saatiin näin haltuun! Ihan Hukassa Karpaasi ja Ihan Hukassa Elwood jäivät lopulta n. 1,5 tuntia. Runtussa koettiin sarjoista eniten katoa matkan varrella kun 3 joukkuetta jätti leikin kesken.

Marssilaisista kärkijoukkoon kiilasi alusta asti omaa vauhtiaan edennyt Kupittaan Kuula (Markus Ilmarinen). Perässä seurasi 4 joukkuetta, joista rastin 5-6 paikkeilla erkani Telemark Team Ørn (Henri Arjanne) joka hävisi voittajalle n. 1,5 tuntia. Oxalis, Pocahontas ja Suvituulitiimi saapuivat puolisen tuntia tämän jälkeen yhtä matkaa.

Maratonin taivalsi ketterimmin Emil Z. Apotek (Juuso Pimiä) jättäen seuraavaa, Väkevää Kampelaa n. 50 minuuttia. Kolmanneksi taivalsi Tohtori Sykerö. Pöräyksen voittoon karkasi osittain tutuilla lenkkimaastoillaan Kultarannikon Fakiirit (Peräkylän Ponnistuksen Pehtoori ja Anreas Selenius). Arkalokki jäi voitosta puolisen tuntia ja hyvän loppukirin ottanut Team Snowflakes saapui maaliin kolmantena.

Pyöräsarjat keräsivät myös mukavasti porukkaa Mahottoman ollessa selvästi houkuttelevin vaihtoehto yhdeksällä osanottajalla. Paniikkinappula Länteen (Heikki Tyrväinen) ja Paniikkinappula Itään (Hannu Kaasalainen) jakoivat voiton. Kauaksi eivät jääneet Waselin MTB ja Team Eastyard, jotka myös alittivat 12 tunnin haamurajan. Matkan varrella sijoitukset kuitenkin vaihtelivat: Paniikkinappula Itään ja Team Eastyard olivat yhdessä kärjessä vielä rastilla 14, mutta sen jälkeen Paniikkinappula Itään alkoi karata. Samalla myös Paniikkinappula Länteen alkoi saavuttaa Team Eastyardia. Rastilla 20 nämä kolme joukkuetta olivat taas tasoissa. Siinä vaiheessa Paniikkinappulat alkoivat kasvattaa eroa Team Eastyardiin. Waselin MTB kuroi loppumatkasta eroa umpeen niin, että vasta viimeisellä rastilla ennen maalia nousivat kolmanneksi.

Runtu-pyöräilyssä Filohuurut (Antti Artimo, Markus Rinkinen, Matti Jäntti) pokkasivat ykkössijan Take it easyn (Veli Mantere) polkiessa toiseksi n. 40 min. perässä. Parhaimmillaan ero kärkeen oli n.1,5 tuntia eli loppukiri oli mainio! Kolmantena Kamaki Klubi joka uintirastin jälkeen joutui antamaan periksi Take it easylle. Neljäntenä Peräkylän Ponnistuksen Eka Vekara.

Marssi-pyöräilyssä Team Zoncolan (Joni Kemppi) repäisi eroa rastilta 9 lähtien joukkueeseen Eksymä 360 (Timo Raudus). Maalissa eroa oli vartin verran. Kolmanneksi tuli Japi, n. 40min. kärjen jälkeen. Koko tapahtuman PePon jäsenistön osallistumista täydensi neljäntenä henkilönä viidenneksi kiiruhtanut Paloheinän Pantteri.

Raatotaksille ei kovasta mainonnasta huolimatta tullut tänä vuonna juurikaan käyttöä. Ero viime vuoteen oli selvä ilmeisesti olosuhteista johtuen. Monet keskeyttäneet taivalsivat vieläpä omin avuin kisakeskukseen.

Ilmoitetut reittipituudet

– Mammutin Pöräys 34,8 km
– Mammutin Maraton 53,5 km
– Mammuttimarssi 101,8 km
– Mammutin Runtu 131,1 km
– Mammutin Mahoton 170,6 km

Toteutuneet kilometrit toki vaihtelivat reitinvalintojen mukaan, mutta alle ilmoitettujen matkojen tuskin kukaan pääsi.

UMTB-pisteet

Juoksun Mammuttimarssista oli jaossa 2, Runnusta ja Mahottomasta 3 UMTB-pistettä. Pisteet on raportoitu UMTB-organisaatiolle.

Mammuttimarssi valtakunnan metiassa

Västra Nyland:in etukäteisjuttu
Västra Nyland:in kisaraportti

Kuvasatoa

by Jari Birling

Tulokset

Mahoton

SijoitusJoukkueJoukkueen jäsenetLoppuaika (hh:min)
1Vetokankaan VikkeläSakari Haka21:58
1RaivojuoksijaJari Pitkäkoski21:58

Määräajan ylittäneet eli virallisesti hylätyt joukkueet:

SijoitusJoukkueJoukkueen jäsenetLoppuaika (hh:min)
NANopsakoipiJouni Nurminen24:39

Survival rate: henkilötasolla 67% / joukkueista 67%

Runtu

SijoitusJoukkueJoukkueen jäsenetLoppuaika (hh:min)
1Peräkylän PonnistusPohjan Tähti16:24
2IhanHukassa, KarpaasiJuha Karppinen17:48
3IhanHukassa, ElwoodTommi Lainema17:50

Keskeyttäneet/hylätyt joukkueet:

MC Mummo (Jussi Riku Helander)
Team Hankala (Kari Karhula)
Team Hankala 2 (Matias Utriainen)

Survival rate: henkilötasolla 50% / joukkueista 50%

Marssi

SijoitusJoukkueJoukkueen jäsenetLoppuaika (hh:min)
1Kupittaan KuulaMarkus Ilmarinen11:44
2Telemark Team ØrnHenri Arjanne13:15
3OxalisJohanna Pikkarainen, Juha Pikkarainen13:45
3PocahontasPia Humisto13:45
5SuvituulitiimiJirka Länsikallio13:46
6KapteeniSolisluuMika Talvisilta14:11
6Kakkuvuoren KompassiTomi Mäkelä14:11
6Jan WesterbergJan Westerberg14:11
9ResistanceIlkka Lassila, Anni Toppila16:56

Survival rate: henkilötasolla 100% / joukkueista 100%

Maraton

SijoitusJoukkueJoukkueen jäsenetLoppuaika (hh:min)
1Emil Z. ApotekJuuso Pimiä6:17
2Väkevä KampelaMatti Hallikainen7:06
3Tohtori SykeröVeli Kolhinen7:44
4Team MukavuusalueRiikonen Sirkku. Mäkirinne Mika8:48
5MJKettuMinna Myllyperkiö, Jari Myllyperkiö8:58
6Ankkalinnan EtsintäpartioPetri Koivunen. Minna Mannila9:06
7Pinkit PonitElli Huusari, Asta Heikkala, Tuomas Sovijärvi, Minni Karttunen9:58 (***)
8Jouteleen SoutajatMaija Virta, Minna Myllyoja8:21

*** Lähtivät myöhässä, chip-aika 7:38.
Survival rate: henkilötasolla 100% / joukkueista 100%

Pöräys

SijoitusJoukkueJoukkueen jäsenetLoppuaika (hh:min)
1Kultarannikon FakiiritTenolan Verkonpaino, Andreas Selenius3:58
2ArkalokkiIlkka Heinonen4:24
3Team SnowFlakesPetra Jansson, Mervi Savo5:16
4Team NummelaKlaus Nummela, Miia Salomonsson-Nummela5:55
5Kauko PartioHannu Kröger5:58
6EDX 1Mika Korpi5:59

Survival rate: henkilötasolla 100% / joukkueista 100%

Mahoton Pyörä

SijoitusJoukkueJoukkueen jäsenetLoppuaika (hh:min)
1Paniikkinappula ItäänHannu Kaasalainen11:39
1Paniikkinappula LänteenHeikki Tyrväinen11:39
3WaselinMTBSamu Nisula, Hannu Talvitie, Juha Koukkari, Asmo Pohjala11:54
4Team EastyardPatric Östergård11:57
5MTB-Turku All Night LongToni Lund, Jarkko Holopainen13:53
5Yeti Rides All Night LongPeter Nylund13:53
7LJXCTAnssi Rinne, Lasse Rinne14:48
8potaJussi Viljanen, Erkki Peltomaa15:10

Keskeyttäneet/hylätyt joukkueet:

Lepistöjen Vinkuiitat (Jyrki Lepistö, Lotta Lepistö), 15:10 (ei suorittanut uintia eikä uinnin sakkorastia

Survival rate: henkilötasolla 88% / joukkueista 89%

Runtu Pyörä

SijoitusJoukkueJoukkueen jäsenetLoppuaika (hh:min)
1FilohuurutAntti Artimo, Markus Rinkinen, Matti Jäntti9:28
2Take It EasyVeli Mantere10:05
3Kamaki KlubiOlli Ranta, Tommi Saarinen11:18
4Peräkylän PonnistusEka Vekara5:55

Survival rate: henkilötasolla 100% / joukkueista 100%

Marssi Pyörä

SijoitusJoukkueJoukkueen jäsenetLoppuaika (hh:min)
1Team ZoncolanJoni Kemppi6:18
2Eksymä 360Timo Raudus6:32
3JapiJarmo Launonen, Antti Virsu6:59
4R.A.S.T.I.T.Y.K.K.I.Reima Harju, Markku Helin7:19
5Peräkylän PonnistusPaloheinän Pantteri8:38
6Helsingin Seudun Keskikehon KohentajatJuha-Pekka Helminen, Kari-Pekka Lifländer9:13

Keskeyttäneet/hylätyt joukkueet:

BBS (Harri Poutiainen)

Survival rate: henkilötasolla 90% / joukkueista 86%

Täyteläiset tulokset rastileimoineen Ekseli-formaatissa