20. Rahvajooks su 22.9.2002 Tallinnassa
Tapahtuma
Rahvajooks, toiselta nimeltään Tallinn Half Marathon, on Tallinnassa järjestettävä jokasyksyinen juoksutapahtuma. Sarjoja on eri ikäisille matkojen vaihdellessa kolmesta kilometristä puolimaratoniin. Osallistujia lienee jo useamman vuoden ollut toista tuhatta. Esitteissä puhutaan 21 kilometrin matkasta, mutta järjestäjiltä kysyttäessä he vahvistivat pisimmän matkan todella olevan puolimaratonin mittainen eli noin 21,1 km.
Seuran joukkue
Ylä-Savon Rehvelin ja Lintukylän Kurkon parin vuoden Rahvajooks-kokemukseen luottaen tällä kertaa matkaan uskaltautuivat myös Suinulan Teräsmies, Järvenpään Albatrossi ja Lahden Kolmonen. Perinteiseen tapaan matkasuunnitelmaan kuului lähtö Helsingistä kilpailupäivän aamuna nopealla autolautalla, yö hotelli Virussa ja paluu seuraavana päivänä eli maanantaina.
Menomatka
Menomatkalla sää oli suosiollinen eikä merenkäynnistä (tai mistään muustakaan) johtuvaa pahoinvointia juurikaan esiintynyt. Tallinnaan saavuttaessa seurueemme päätti säästää voimiaan iltapäivän koitokseen, joten vajaan kilometrin siirtyminen Viru-hotelliin hoidettiin bussilla – kuuluihan se sitä paitsi samaan hintaan. Koska huoneita ei saanut ennen iltapäivää, päätimme kuluttaa pari tuntia hotellin aulassa: toiset eväitä mutustellen, toiset 70-luvun verkkarimuotia esitellen. Muutaman kilometrin siirtyminen varsinaiselle kilpailupaikalle päätettiin ottaa alkuverryttelyn kannalta eli kävellen.
Kilpailupaikalla tapasimme reilun kuukauden takaiseen Masokistin Unelmaan osallistuneet virolaiset, jotka olivat myös hoitaneet Teräsmiehen ja Albatrossin ilmoittautumisen – siitä heille iso kiitos.
Startin odottelu sujui mukavasti ulkoilmakatsomossa (Tallinn Song Festival Ground) loikoillen. Tarvittavaa terävyyttä ja taisteluasennetta sai vierailemalla läheisessä WC:ssä.
Alun perin kaikkien oli tarkoitus osallistua puolimaratonille, mutta viime hetkellä Kurko päätti siirtyä hölköttelemään vain 10 km. Syynä ei kuitenkaan ollut hermojen pettäminen, vaan useamman päivän jatkunut nuha ja kilpailupäivän lämmönmittauksen tulos, joka oli hieman yli 37 astetta.
Kilpailu
Kukin oli varustautunut noin 5 asteen lämpötilaan ja purevaan tuuleen kuntonsa mukaan: Kurko pitkillä housuilla, pitkähihaisella paidalla, pipolla ja käsineillä. Rehveli puolestaan tärisi munat sinisenä shortseissa ja hihattomassa paidassa.
Puolimaratonin ja 10 kilometrin lähtö tapahtuivat yhtä aikaa ja reitit erkanivat muutaman kilometrin jälkeen. Jäsen Kurkon oli tarkoitus hölkötellä rauhassa maaliin odottelemaan muita, mutta suunnitelma ei täysin pitänyt. Loppuaika 43:12 olikin henkilökohtaisen tilaston kaikkien aikojen toiseksi paras, seurauksena pientä jossittelua mahdollisuuksista myös pidemmällä matkalla.
Urakastaan selvittyään Kurko siirtyi odottelemaan tosi miesten maaliintuloa noin kilometrin päähän maalista. Hämmästys oli suuri, kun seuratovereista ensimmäisenä näkyviin putkahti Suinulan Teräsmies reilusti alle 1:20 loppuaikaan tähdäten. Hämmästys kasvoi vielä entisestään, kun Teräsmies raikuvien aplodien saattelemana päätti yllättäen pysähtyä juttelemaan tienreunaan! Harmittava syykin selvisi pian: seuraa viime aikoina kiusanneet reitiltä eksymiset olivat saaneet jälleen yhden uhrin lisää.
Reitillä pysyneistä Ponnistajista ensimmäisenä maalialueelle saapui odotetusti Rehveli ollen koko kilpailun ensimmäinen suomalainen. Myös perätysten maaliin riuhtoneet Kolmonen ja Albatrossi ylsivät kelpo suoritukseen, Kolmonen samalla omaan ennätykseensä.
Jälkipuinti
Kilpailun jälkeen seurueemme lähti taivaltamaan kohti hotellia ja saunaa. Kun ruumiinlämpö ja nestetasapaino oli saatu korjattua, oli aika siirtyä illallispöytään Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Ravintolaksi onnistuimme valitsemaan viihtyisän keskiaikaisen paikan, tosin viihtyisyyttä hieman vähensi saksalaisturistien snapsilaulut. Mutta ruoka oli mainiota ja vähintäänkin kohtuuhintaista.
Kaikille jäi niin kilpailusta kuin muutenkin koko reissusta hyvä fiilis. Kilpailun reitti oli jälleen vaihteleva niin alustaltaan kuin profiililtaankin, järjestelyt sujuvat ja ihmiset ystävällisiä. Todennäköisesti Rahvajooks pysyykin seuran kilpailukalenterissa myös tulevaisuudessa.
Rahvajooksua voikin suositella lämpimästi kaikille, joita eri juoksutapahtumissa kiertäminen kiinnostaa.
Tulokset
Matka | Kokonaissijoitus | Osallistuja | Aika (h:min:s) |
---|---|---|---|
21,1 | 28 / 160 | Ylä-Savon Rehveli | 1:23:12 |
21,1 | 71 / 160 | Lahden Kolmonen | 1:32:47 |
21,1 | 74 / 160 | Järvenpään Albatrossi | 1:33:21 |
21,1 | DQ | Suinulan Teräsmies | DQ |
10 | 196 / 631 | Lintukylän Kurko | 0:43:12 |