PePo taisteli, miehet kertovat
‘Siellä jossain’ tulessa tällä kertaa Mammutti, Rehveli sekä hangaround-jäsen Markus, meripelastuksen hyvin tuntema meloja.
Viikonloppu vietettiin Sysmän kauniissa maalaismaisemissa, vaihtelevassa säässä, ja Sysmän seudun reserviläisten hienosti järjestämän ohjelman puitteissa – tai sitä soveltaen. PePon ‘erilaisten nuorten’ mielessä oli erityisesti nauttia retkeilystä, hyvästä ruoasta, ja kuitata modernin maailman kiireen aiheuttamia univelkoja. Tunnetusti uni maittaa parhaiten lämpimässä makuupussissa!
Mammutti haavoittui heti alkutohinoissa; sytytti nortin ja kävi ahkioon mukavasti makaamaan. Rehveli ja Markus vetivät ahkiota sellaisen kilometrin kierroksen joukkosidontapaikalle, mistä löytyi ‘Medikit’ (vrt. Playstation), ja Mammutti taas jaloillaan. (Siitä onkin melkein 40 vuotta kun on viimeksi päässyt pulkassa vedettäväksi).
Johtokeskuksesta kävi käsky edetä pari kilometriä alueelle jossa oli havaittu vihulaisia. Pienten pummailujen jälkeen telamiinakätkö löytyi ja vihulaisen panzerwagen posautettiin paskaksi. Jatkettiin sillan tuhoamisella. Pimeänäkölaitteilla paikannettiin yössä lymyilevät röllit. Toisaalla panskut olivat taas hätistelemässä; niille tarjoiltiin kättä pitempää kevytsinkoa. Ankarien taistelujen jälkeen oli hyvä vetäytyä turva-alueelle yöpymään. Mamma-Markus laittoi herkullisen illallisen josta tunnistimme miseläänin arvoiset finessit.
Aamulla johtokeskus ehdotti taistelun jatkamista 07.00 aikoihin, mutta totesimme toimintakyvyn palauttamisen vaativan vielä parin tunnin unia. Terveellisen Nato-mysliaamiaisen, aamujumpan sekä muun mietiskelyn jälkeen olimme valmiit jatkamaan.
Vihulainen ilmestyi taas häiritsemään leppoisaa hiihtelyämme; tämä alkoi jo potuttaa. Eikö niistä millään pääse. Hyvällä säällä olisi parempaakin tekemistä kuin viritellä miinoja. Asensimme vielä yhden kylkimiinan ja poikkesimme sitten reitiltä, vihulaisalueen väistäen. Suurella järvenselällä oli hienoa hiihtää. Paikalliset pilkkijät nököttivät reikiensä ääressä. Me nautimme salmiakkia ja lihapiirakkaa pienen saaren aurinkoisella puolella.
Parin tunnin päästä jouduimme taas taistelukosketukseen. Oli aika nauttia spagetit ja nakit, sillä tyhjällä vatsalla ei kahinoida. Pahiksia vilisti joka puolella, mutta käytössämme oli (Rampo-asteikolla) vain kevyttä aseistusta eli RK:t. Lippaissa oli pari kolme patia kussakin joten mitään ilotulitusta niillä ei saanut aikaan. Mammutti olisi kaivannut vähintään sata ammuslaatikkoa, raketinheitintä ja .50 konekivääriä kainaloon, jotta olisi päästy fiiliksiin.
Tässä vaiheessa sotiminen alkoi tuntua järjettömältä. We are lovers, not fighters. Päiväkäsky olisi vaatinut hiihtämään tienvartta eteenpäin mutta me käänsimme suksemme puhtaaseen umpihankeen. Sysmän parhaista maisemista nautittiin pitkään ja hartaasti kunnes lämpötila nousi ja lumi muuttui lopulta nuoskaksi. Suksiin tuli painoa viisi kiloa lisää, ja ne muuttuivat lumikengiksi. Siihen tyssäsi hiihtohalut. Maaliin oli matkaa 15km, joko suoraan umpparia tai takaisin maantielle. Sidoimme sukset rinkkoihin ja kävelimme muutaman kilometrin maantielle. Jopa taksin tilaaminen oli harkinnassa, sillä kävely oli ‘syvältä’, hiihtämään tänne oli tultu.
Heinola-Sysmä-maantiellä pystyi kuitenkin jyystämään suksenpohjat puhtaaksi, joten siirryimme tienlaitaa hiihtäen maaliin. Paloasemalla oli tarjolla aitoa kotiruokaa ja kuuma sauna – Sysmä rules!
Teksti: Mäkkylän Mammutti